Yön ihme














Olen yöihminen - olen aina ollut.
Uskon sen olevan perinnöllistä, koska poikakin
valvoo jo neljännessä polvessa.
Kun olin ihan lapsi vielä istui äitini iltaisin keittiössä
ompelemassa veljelleni ja minulle vaatteita perintörahoilla
ostetulla Eva-ompelukoneella tai muita käsitöitä tehden.
Hänellä oli tapana sanoa minulle kun olin menossa nukkumaan,
että älä vielä mene - jää tänne seurakseni.
Mummon luona kesäisin Hangossa kukuttiin pieni himmeä
lamppu palaen yötä myöten jutellen kaiken maailman asioita.
Luin joskus kauan sitten jostain , että hyvät henget liikkuvat
keskuudessamme keskiyön ja kello kolmen välillä ja olen
taipuvainen uskomaan tämän todeksi, koska olen tuntenut
tämän "nahoissani " ja monet luovat ajatukset ovat saaneet
alkunsa juuri näinä tunteina.













Olen myös aamuihminen.
Varsinkin syksyn kuulaat, usvaiset aamut herättävät
suuria tunteita, mutta silloin tunnen olevani omillani.
Tällaiset elämäntavat eivät varmasti pitkää ikää enteile,
mutta en kyllä millään haluaisikaan elää vaippaikää uudelleen.