Näky










Tänä aamuna työtoverini Kim laahusti raskain
askelin työpisteeni ohi ja rupesin siinä kummastelemaan,
että miten voi noin raskas askel olla- maanantaiaamuna.
" Kun on niin tylsää, kaikki on niin tylsää-koko elämä
itseasiassa.
Päätin rohkaista häntä kertomalla näystäni perjantaiyönä.
Makasin tv päällä sohvalla, eväät sohvapöydällä käden ulottuvilla,
kun yllättäen nukahdin.
Heräsin sydänyön aikaan pienen pieneksi hetkeksi - ihan vain sen
verran hetkeksi, että ehdin kristallinkirkkaasti ymmärtää kaikki ne lahjat, jotka elämä on minulle antanut.
Persoonallisen ulkonäön ( riittää hyvin ) kädentaidot,
kyvyn oppia vieraita kieliä, intoa, innostusta,
läpi harmaankivenmeininkiä, ystäviä, töitä ja kaiken kukkuraksi vielä ihanan lapsen.
Kuka tahansa kaikella tällä siunattu iloitsisi siitä suunnattomasti ja
tanssisi ripaskaa kaiken valveillaoloaikansa.
Kim: " Mutta eihän kenenkään polvet sellaista kestäisi."

Tänään illalla matkalla kotiin kuljin erään mahtipontisen yrityksen uuden talon ohitse pohtien miten muotoilla sellainen päivitys kuin että en usko sattumaan. Pitäisikö sen olla " en usko sattumaan" vaiko "en usko että mikään on sattumaa"
Samalla tunsin kuinka selkäni takana jysähti jotain painavaa maahan. Katolta oli pudonnut suuria jäälohkareita ja kaksi askelta hitaampana olisin saannut ne päälleni.
Sattumaa ?