Monday, October 06, 2008

Kaisaniemen metroasemalta
kävellen 5 minuuttia

Ja ollaan Pariisissa siis Suomen Pariisissa.















Louis Vuitton syntyi 1821 Auchayssa Ranskassa
ja päätti 14-vuotiaana lähteä etsimään onneaan
Pariisiin. Hän käveli 400 kilometrin matkan ja
aikaa siihen kului 2 vuotta.
Pidän kovasti kävelemisestä, koska ajatukset selkeävät
- voi vain kuvitella miten kristallinkirkkaat ajatukset Louisilla oli
päästyään perille.Näistä ajatusten tuloksista saavat varakkaat tänäkin päivänä nauttia, köyhien on tyytyminen ajatustensa edelleen jalostamiseen ja sisäisen tyylikkyytensä vaalimiseen..















Kämpin korttelin kahvilassa saattaa istua ja leikkiä
eurooppalaista. Ohikulkiessaan tässä näkee usein istumassa ihmisiä jotka ei vain leiki eurooppalaista vaan myös näyttävät
olevan sitä - johtuneeko ryhdistä ja asusteista ?















Ja sitten on tietenkin Fazerin kahvila, jossa olen
tätieni kanssa käynyt joskus hamassa lapsuudessani.
Karl Fazer on 18-vuotias kun lähti opintomatkalle mm Pariisiin
ja avasi ensimmäisen kahvilansa Kluuvikadulle 1891.















Eli ihankuin Pariisissa ja Itä-Helsingistä metrolla 15 minuutissa.

8 Comments:

Blogger Polku vaatekaapilleni said...

Niin on, ihan kuin Pariisia.
Voi ne Fazerin kasmirmummot ja se pöytä, johon kuuluu puhe toisesta pöydästä ihan kuin vieressä istuisi.Se on hämmentävää!
Muistan myös lapsena käyneeni ja katselleeni niitä marsipaanijuttuja ja hääkakkujen koristuksia. Kyllä vuosisadoissa jotakin jo oppii.
Jotenkin hienot, vaikkakin yksinäiset kuvat.

10:36 AM  
Blogger Melita said...

Hei Neidonhiuspuu,
Kirjoittaessani tätä postitusta ymmärsin, että tässä kahvilassa pitää käydä ihan pian kun lapsena viimeksi.
Toden totta-siellä näkee varmaan vaikka minkälaisia kakkukoristeita ja marsipaanijuttuja.
Kuvat on otettu seitsemältä aamulla, joten ketään ei näy - tätäkö tarkoitit yksinäisillä kuvilla..

10:57 AM  
Blogger arleena said...

Helsinki on hienosti sanottuna mannermaistunut, mitähän se sanonta taas tarkoittaakaan.
Kyllä minulle tuli mieleen pariisilainen tai keski-eurooppalinen kaupunkitunnelma.
Ei yhtään hullumpaa, ihan kiva Helsingissä on käydä vaikka vain fiilistelemässä.

12:15 PM  
Blogger Melita said...

Hei Arleena,
Voisiko jopa sanoa, että Helsingistä on tullut eurooppalainen kaupunki, täällä on kaikki se mitä muuallakin ja sen lisäksi meri.Nuorempana olin mielummin missä tahansa muualla- nyt mieluiten täällä.

1:06 PM  
Blogger Flicka said...

Minusta Helsingin kansainvälisyydestä kielii se, että julkaisuissa, joissa aiemmin mainittiin Reykjavik ja Kööpenhamina, mainitaan nykyään myös Helsinki. Monissa kansainvälisissä "muotiraamatuissa" näkee suomalaisten kädenjälkeä niin muotoilun kuin vaatteidenkin alalla ja tämä varmasti ruokkii ulkomaalaisten kiinnostusta helsinkiä ja suomea kohtaan. Ja kyllähän kansainvälistymisen myös näkee selkeästi Helsingin kaduilla kulkiessa. Helsingissä näkee ja kuulee paljon eri kulttuureja, ja onhan suomeenkin rantautunut erilaisia ulkomailta tuttuja ilmiöitä kuten esimerkiksi katutaiteilijat ja luistelukenttä keskellä ydinkeskustaa. Tällä katutaiteella tarkoitan esim. ihmispatsaita. Tuli mieleen, että sen myötä kun Helsinki oli Euroopan kulttuuripääkaupunki (vuosi oli 2000) on pääkaupunkimme kansainvälistynyt ainakin minun mielestäni. Kulttuuritarjontaa tuntuu olevan enemmän, ja myös kansanvälisyyttä tuntuu olevan enemmän. Louis Vuittonin Helsingin putiikin ovimies valittiin City-lehdessä Helsingin parhaaksi ovimieheksi, ja Fazerin kahvila palkittiin jopa kahdella kaupungin paras-palkinnolla (paras näyteikkuna ja paras kakku). Taidat siis olla hyvin ajan hermolla Melita!

7:27 AM  
Blogger Melita said...

Hei Flicka,
Kiitos kommentistasi !
En ole lukenyt uusinta City-lehteä
joten täytyy todeta, että hauska yhteensattuma.
Ajan hermolla on hyvä pysytellä -
en halua edes ajatella sellaista mahdollisuutta että ajantaju on mennyt- toivottavasti ei koskaan.

11:52 AM  
Blogger violet said...

Minen Helsingistä tiedä mitään, mutta hienot ovat kuvat ainakin!

9:33 AM  
Blogger Melita said...

Kiitos Violet,
Kuten olen aikaisemmin todennut ovat nämä 5-10 minuuttia mihin tahansa suuntaan Kaisaniemen metroasemalta sitä mulle parasta Helsinkiä ja sinne pitää säännöllisesti lähteä hengittämään "suuren maailman ilmaa"

11:35 AM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters