Tuesday, July 15, 2008

PELOTTAA !













Pelko on mielestäni tosi peloittava
tunne-se hiipii elämään yhtä sala-
kavalasti kuin siitepölyallergia.
Et tiedä siitä, mutta se on siinä.
Itselläni meni kolme vuotta ymmärtää,
että olin altistunut lepänkukinnalle ja
saanut siitepölyallergian- oikaisin nimittäin
vietyäni pojan päiväkotiin leppämetsän läpi
umpihangessa, mutta leppä oli jo aloittanut
kukinnan, koska aurinko paistoi.Seuraavaksi
olikin nenä tukossa ihan ympärivuotisesti.
Tiedän tarkemmin päivän kun rupesi
peloittamaan- kun jäin täpötäydessä
Lontoon metrossa tunneliin tuhansien
muiden kanssa kanssa ja monet jo huusivat apua.
Itse yritin ajatella Hangon rantoja ja suomalaista
sienimetsää , sammalmättäitä ilta-auringossa
ja se syrjäytti ajatuksen, että tänne nyt jään.

Mitäköhän kaikkea tarvitaan, että peloton rupeaa
pelkäämään- varmaan enemmän kuin yksi sattumus ?
Eivätköhän kaikki jotain pelkää-hämähäkkejä, pimeää..
Uskon, että pelko on ihmisen pahin vihollinen
ja olen miettinyt paljon Bernard Shawn sanomaa:

" Maailma on täynnä vaaroja sille joka pelkää."

PS Hangon Kuvataiteilijoiden Kesänäyttelyn
avajaiset ovat Hangon Kaupungintalon Galleriassa
torstaina 17.7. klo 18.00 - 19.30
Näyttelyyn sai tuoda 5 työtä ja varmasti pääsee
mukaan ainakin yhdellä-tilaa kun on rajoitetusti.
Tämä on ainoastaan jännää -ei yhtään peloittavaa.

7 Comments:

Blogger arleena said...

Luulen, että jokaisella on pelkonsa. Minä ainakin pelkään yksinoloa öisin,
ja pelkäisin vesillä pienessä veneessä, josta ranta on kaukana. No onneksi en koskaan mene vesille niin - pelon takia.

Olisi mukava käydä taas tänäkin kesänä Hangossa ja sen taidenäyttelyissä. Saa nähdä.

2:00 PM  
Blogger Melita said...

Hei Arleena,
Kiitos kommentistasi!Yksin öisin tulee kaikenlaista mieleen-sellaista joka ei päivänvalossa tunnu miltään.
Kuvataiteilijoiden näyttely on avoinna 3.8. asti ja Hangossa on myös upea kalaravintola " På kroken " Länsisatamassa,jonka seisova kalapöytä on jo vierailun väärti.

9:27 AM  
Blogger Heluna said...

Minä pelkään lentämistä niin paljon, että en enää haaveile pitkistä ulkomaanmatkoista. Sitten kun mennään, mennään junalla vaikka maan ääriin asti. Mutta onhan se paljon ekologisempaa. Jotain hyötyä siis peloistakin.. ;D

11:43 PM  
Blogger Melita said...

Hei Helinä,
Lentämisessä on varmaan se juttu kun ei voi itse vaikuttaa yhtään mihinkään - olet ihan muiden varassa siellä 10 kilometrin korkeudessa.
Vähän samanlaista on kun saa päälleen sairaalan tarjoaman pyjama-asusteen.
Sain 3 vuotta sitten keuhkokuumeen ja oleilin asu päällä 5 päivää-ihan yhtä tahdoton olo kuin lentokoneessa.
Junalla onneksi pääsee tarpeeksi maailman ääriin.

10:18 AM  
Blogger Hallatar said...

Minustakin on niin outoa olla yksin kotona.
Ensimmäistä kertaa vuosiin...

Uskon, ettei uni oikein tule.

Huomenna saapuvat poikamme.
Miihkali Hämeenlinnasta.
Siun poikasi Vekaralta.

Mun tyttäreni on kahden ystävänsä kanssa saaressa ja sekin pelottaa.
Kolme 16-vuotiasta keskenään...
Ollaan viestitelty vähän väliä
ja väittävät kaiken olevan ok.

Ja jos vielä esikoinenkin saapuisi
vaikka viikonloppuna niin koko pesue olisi koossa.

Ihana kun töitäsi pääsi näyttelyyn!
Harmi vaan kun asun niin kaukana Hangosta...
Mutta laitathan kuvia blogiin jollain tavalla? =)

Nyt kauniita uni.
Elä pelkää...

*hali*

12:53 PM  
Blogger Polku vaatekaapilleni said...

Joo. Sairaala-asu saa eskimonkin iholle kestohien:) tuntuu että loukku on napsahtanut kiinni välittömästi, kun omat vaatteet on suljettu kaappiin.
Pelko on itsesuojelua. Kuolemanpelko (rakkaitteni) on minulla jykevintä. Muiden kanssa elän aika mukavasti.
Muista asioista voi selvitä, mutta kuolema on niin lopullista. Sehän siinä.

5:04 AM  
Anonymous Anonymous said...

Rohkeuttahan voi pitää pelon vastakohtana. Sinä menettelit siellä Lontoon metrossa ottamalla käyttöösi rohkeuden ja mielikuvat.Pelolle voi antautua tai sitä vastaan voi taistella.
Olen itsekin kokenut kuolemanpelkoa uhkaavassa tilanteessa, itseeni kohdistuvassa vaaratilanteessa.Tai oikeastaan kuolemanpelko vain käväisi hetken, muulloin pystyin toimimaan.

Eniten pelkoa kuitenkin herättää ajatus, että läheisilleni tapahtuisi jotain.

10:20 PM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters