Wednesday, July 23, 2008

HANGON KUVATAITEILIJAT
Kesänäyttely 2008

Hangon kaupungintalon galleria
Raatihuoneentori
17.7. - 3.8.2008
ma-pe 12-17 la ja su 12-16

Osallistuminen Hangon Kuvataiteilijoiden
keväiseen korukilpailuun/näyttelyyn toi
tullessaan harrastajajäsenyyden ja kun sain
yleisöäänestyksessä I palkinnon ehdottivat
taiteilijajäsenyyttä. Olin ihan otettu.
Sain siis olla mukana heidän kesänäyttelyssään
Hangon kaupungintalon galleriassa.
Alla kuvia näyttelyyn viemistäni kolmesta työstä,
jotka kaikki pääsivät mukaan.

KUMMAN KAA ?















SUMUISTEN VUORTEN GORILLA
















VIVA LA VIDA

Viva la vida-nimi ei tule Coldplayn uudesta
levystä vaan Frida Kahlon maalauksessa lukeneesta
tekstistä, josta niin paljon pidin, että kirjoitin sen entisen asuntomme keittiön pienimmän kaapin oveen ihan kulta-kirjaimin.
Eli Eläköön elämä !

Hangossa oli vierailulla Jurvasta espanjalainen taiteilija Mikke,
joka piti lapsille galleriassa viikon taidekurssin ja keksi heti näille töille yhteyden.
Prinsessa otti riskin ja valitsi sammakkoprinssin, joka sitten
muuttuikin sumuisten vuorten gorillaksi.
Pian selvisi, ettei elämä vuorilla ollut ihan sitä mitä prinsessa
oli elämältä toivonut, joten hän karkasi espanjalaisen tutkija-
ryhmän mukana Espanjaan, värjäsi hiuksensa ja
opiskeli flamenkoa ja päätyi tanssijaksi Sevillaan.
Niin- elämä on valintoja eikä koskaan voi tietää mihin
ne valinnat johtavat.

PS Kuvat on otettu vähän sellaisella limunaatikomppanin
etiketeillä ostetulla kameralla ja paranevat klikkaamalla
suuremmiksi.

Hyvää ja hauskaa hellettä kaikille !

6 Comments:

Blogger Hallatar said...

jee! =)Ihanaa! =DDD
Ihanaa että voitit ja saat jäsenyyden. =)

Ihania nämä siun työsi ovatkin!

Ja kiitos kun annoit meidän blogistanialaistenkin nauttia töistäsi,
sillä Hanko on useimmille kaukainen paikka.


*onnitteluhali*

9:18 PM  
Blogger arleena said...

Onneksi olkoon ja halauksia jäsenyydestä.

Sadut ideoitu hauskasti tauluina.
Gorillasta tuli mieleeni King Kong-aikuisten satu.

11:07 PM  
Blogger Helka said...

Hienoja töitä, onnittelut jäsenyydestä!
Suosikkini on tuo Viva la vida. Hauskaa, että olet tutustunut taiteilijaan, joka asuu vanhalla kotiseudullani :) Kyllä lakeus on hieno paikka!

Heinäkuu on ollut niin kiirusta, etten ole paljoa ehtinyt koneella istumaan, saati päivittämään blogia.

8:20 AM  
Blogger Melita said...

KIITOS Hallatar,Arleena ja Helka
kommenteistanne ja onnitteluista !

Lämmittää enemmän kuin tämä helle !

Kesti muuten kaksi viikkoa keksiä sisus siihen pieneen laatikkon,jossa
gorilla asustelee ja verhonipsuviritys vuorattuun samettiverhoon.Materiaalit ovat melkein kaikki kierrätystä ( kirppislöytöjä ja vanhoista lehditä leikattuja paitsi Kumman kaa -raami.Tykkään tosi paljon löytää uutta käyttöä hylätylle..

10:24 AM  
Blogger violet said...

Nää ovat justiin hyviä esimerkkejä siitä mitä syntyy kun oikea henkilö löytää oikeat esineet!
Onnittelut jäsenyydestä.

11:56 PM  
Blogger Melita said...

Hei Violet,
Jännä juttu- sitä vissiin vaan näkee kaiken maailman hylätyn tavaran seasta omannäköisensä.
Kiitos kommentista !

10:44 AM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters