KIRJOITIN LIITUTAULUUN





Salaperäinen Asukas O oli jättänyt
viestin juhannuspäivitykseeni pitäen
minua rohkeana, kun kykenen rehelliseen
itsetutkisteluun!! Uskon, että tämä kommentti
ei ollut tarkoitettu minulle ollenkaan vaan
jollekulle muulle, mutta kun nyt noin johdatellaan
voisinkin suorittaa ihan julkista itsetutkiskelua
yksityinen, omissa oloissa tehty kun on tosi vaikea laji.
Minulla on keittiössä liitutaulu, johon toukokuussa 2006 kirjoitin
" Mä olen jo "
Tämä ajatus putkahti mieleeni bussissa matkalla töistä ja
on lukenut liitutaulussa siitä lähtien.Muut tekstit ovat tulleet
ja mennet, mutta tätä ei vain voi pyyhkiä pois.
Toukokuussa 2006 tuntui siltä, että olen jo.
Kaikki unelmat toteutettu, jopa ne joista en
edes ollut osannut unelmoida. Asuminen ulkomailla,
ihana poika ja ihan ikiomia näyttelyitä,
pitkäaikaisia ystävyys-suhteita ja vaikka mitä
- kaikkia elämyksiä en ole ihan vieläkään sulatellut.
MUTTA... en ole ihan vakuuttunut.
Mitä tarkoittaa jos ajattelee, että on jo ?
Onko se edes mahdollista ja onko se sitä, ettei tarvitse enää
tehdä mitään merkittävää ?Jospa koko elämä on perustunut
suorittamiseen, aina halunnut tehdä kaiken oikein niin
voiko koskaan todella saapua siihen hetkeen kun on jo ?
Siis eläessään..
Lämpimästi suosittelen tutustumista Asukas O:n mielenkiintoiseen
sielunmaisemaan osoitteessa http://asukaso.blogspot.com/

IHMEKUVA












Tämä on ihme kuva siinä mielessä,
etten ole vuosiin ehtinyt tätä ottaa.
Kerrostalomme pihalla kasvaa ruohoa,
muutama helmihyasintti, akilleijoja, jotka huoltomiehen julma
ruohonleikkuri yleensä katkoo kauneimman kukoistuksen hetkellä
( tänä kesänä siirrän rippeet turvaan)
samoin kävi nurmikolla kasvaneelle Mariankämmekälle.
Näistä kauniista sormustinkukista ei ole vuosiin ole ehtinyt kuvia
ottaa , saati ihailla kun ne aina päätyvät jonkun maljakkoon.

VALOISAA JUHANNUSTA TOIVOTTAEN











Lajike: English Tea Rose

Ruusut kranssiin on tehty
valkoisesta kaksinkertaisesta
vuorikankaasta, josta leikattu
kanootinmuotoisia suikaleita
jotka kierretty ruusun muotoon
ja lopuksi kärki kastettu
vahvaan englantilaiseen teehen.

SATTUMA ?
Tämä kuva voisi olla Valokuvatorstain
viime viikon aihe, en oikein usko sattumiin,
mutta kerron kuvan tarinan kuitenkin.
Olin 90-luvun alussa erään vuokrafirman
lähettämänä töissä Pasilassa eräässä kuljetus-
yrityksessä.
Meitä oli vastaanotossa 3, oli hiljainen päivä,
kun ovi aukesi ja sisään astui ilmestyksen kaltainen
valkotukkainen nainen ja kysyi tietä Oikeustalolle
ulkolaisella korostuksella.
Matkaa vajaa sata metriä mäkeä ylös, mutta nousin
ja sanoin lähteväni saattamaan, mieleeni ei edes
tullut tehdä mitään muuta.
Kävelimme käsikynkkään Oikeustalolle jutellen
matkoista ja maailmasta yleensä ja oli todella
haikeaa erota tästä tuntemattomasta ihmisestä.
Muistaisin hänet muutenkin loppuikäni, mutta
seuraavana päivänä hän palasi tuodakseen minulle
tämän Saint Christopherin, joka on matkustavien
suojelupyhimys.


















Legenda kertoo, että Saint Christopher oli ylittämässä
jokea kun paikalle ilmestyi lapsi, joka pyysi kantamaan itsensä
joen yli. Kun Saint Christopher nosti lapsen hartioilleen
hän huomasi tämän todella painavaksi.
Legendan mukaan kyseessä oli Jeesus,
jolla koko maailman murheet mukanaan.
Näin Saint Christopheristä tuli matkustavien suojelupyhimys.

Olen kantanut saamaani lahjaa aina mukanani ja sitten 1995
sattui käteeni lehti, jossa tämän tapaamani naisen kuva.
Hän oli Anna Fried ( 1903-1998 ) , kirjailija, kriitikko ja
maailmankansalainen, joka 1969 oli muuttanut Suomeen,
koska poikansa Risto (1930-2004 )
( oik Christopher ) Fried asui täällä.
Vieläkin pohdin tämän tapaamisen merkityksiä, mutta sattumana
en ole tätäkään koskaan pitänyt.

VALOKUVATORSTAI 5.6.2008

aiheena Inhimillinen tekijä

KUVIA 2

( Näyttelystä Liekki ja laatikoita -Mini-Lilium
5.4. - 25.5.2008 )
Viime sunnuntaina 25.5. koitti aika pakata näyttely
ja se tuntui yllättävän vähän haikealta.
Olo oli kuin olisi istuttanut siemenen, joka kasvoi, kukki,
kuihtui ja tiputti maahan siemenen ja nyt sitten tässä
jään miettimään menneitä, tulevia ja tätä päivää.




PIRAIJA





































































TERVEISIÄ TOMMY HELLSTENILLE !




























ja MUN OMA VINCENT

Olin jo vuosia ajattellut että öljyvärimaalausta
pitäisi kokeilla kun alakerran naapurini herra
Stenius kesällä 1994 soitti ovikelloa ja ojensi
hienon laatikon öljyvärejä sanoen tässä nämä kun
sulle lupasin. Ei ollut kyllä luvannut ja kun sitten
monen kuukauden harkinnan jälkeen aloin pusertaa
värejä tuubeista oli ensimmäinen ajatus että
pitää vissiin yrittää maalata auringonkukkia.
Tämä on se toinen yritys eli suurempi versio siitä ensimmäisestä vuodelta 1995

Auringonkukkia ja annetaan kaikkien kukkien kukkia
eli Hyvää Kesää toivottaa Melita