Wednesday, April 06, 2011

Aika mones
Aika monta tilkkutäkkiä olen jo ommellut ja kyll mä niin paljon niistä tykkään, että tulen niitä aina ompelemaan. Niistä ihan rakkaimmista tilkuista ( isoista ) ompelin aikoinaan parisängyn pussilakanan ja sen alla / päällä maatessa ymmärsin hyvin miksi tilkkutäkit uudet ja vanhat herättävät suuria tunteita.
Nämä kuvat ovat Hangon näyttelyn täkistä ( nyt Porvoossa ) tilauksessa on kaksi lisää siis olen tilannut itseltäni kaksi lisää lahjaksi annettavaksi.


Lempitekniikkani on 5-20 cm suikaleita koristeltuna erivärisillä siks-sakeilla - suikaleet pestään, silitetään ja ommellaan yhteen. Mökkitekniikka, jota eniten näkee ei ole koskaan innostanut,
mutta ajatus mökistä on kyllä ollut vuosien haave.
Eikö kaikilla suomalaisilla /sukulaisilla ole jonkunsortin mökki ? Meidän perheellä ei koskaan ole ollut minkäänsortin
ja siksi haaveilen - olisin iki-iloinen vaikka tällaisesta.


Kuva Country Living lehdestä vuosien takaa

Ai niin !
Täkin saumojen koristeluun ostin halpahallista nämä pienet lankakerät eurolla, mutta pää
tyivätkin koruksi.

4 Comments:

Blogger tuike said...

Ihana mökki! Tilkkutyöt on kivoja, sulla on kivoja kankaita. Minä tykkään hirsimökkitekniikasta, mutta en silläkään ole vielä peittoa saanut aikaiseksi ;-)

Mukavaa viikonloppua!

1:12 PM  
Blogger Melita said...

Hei Tuike,
Ihana tosiaan ! Pitäisi vissiin joskus kokeilla sitä hirsimökkitekniikkaa vaikka tykkäiskin.
Mukavaa viikonloppua sinulle myös !

3:55 AM  
Blogger Hilja said...

Söpö mökki, kelpais mullekkin.

Ja ihanan värikäs toi tilkkupeitto. Voi kun mäkin saisin edes alkuun sen mun tilkkupeittotekeleen... Palat oon leikannu ja siihen se sit onkin jääny.
Mä tykkään ehkä eniten ihan tavallisista neliöistä tehdyistä peitoista. Äiti teki joskus niitä hirsimökkitekniikkapeittoja. Ja ne amerikkalaisten perinnepeitot on valtavan upeita, niitten tekniikoista en niin tiedäkkään,jotain tosi monimutkaisia varmaan.

Koru on hauska!

7:48 AM  
Blogger Melita said...

Hei Hilja,
Teen sillai et leikkaan paloja silloin kun huvittaa myös ommella ne toisiinsa, muuten ne tosiaan jää nurkkiin.Se amerikkalainen crazy quilt on hauska- en tiedä varmaksi mut siinä ommellaan tilkkuja sikinsokin esim lakanan päälle.Olen lukennut että Washingtonissa olisi monikerroksinen tilkkutäkkitavaratalo - mahtaa olla paikka !
Olishan tuo mökki ihan saatavissa kun ostaisin pienen maapalan jostain ja teettäis sinne tuollaisen mökin.Savityöope kertoi rakentaneensa samantapaisen pojalleen puuhun !!!

3:29 AM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters