Sunday, March 28, 2010

Tähän aikaan













Pääsiäiskorteissa toivotetaan iloista ja hauskaa-
itse olen aina mieltänyt pääsiäisen haikeaksi ja pitkäperjantain vuoden pisimmäksi perjantaiksi.














Sain Kirjakaapista lainaksi hienon kirjan
Leena Rantanen - Kirjeitä jonnekin
julkaissut Like 2005

Kirja sisältää 47 kirjettä edesmenneille ja lainaan tähän yhtä,
joka erityisesti kosketti ja liittyyn mielestäni jopa pääsiäiseen.

" Raakel - tädille Tampereen pilviin,

Minulla on nyt siis yksi tähti lisää, Raakel - tähti, ametistitähti. Kurkkuani kuristaa ja kyyneleet valuvat väkisin, vaikka olen jo vuosia toivonut kuolemaasi. Mitä sinä täällä enää teit, säälittävässä kunnossa, tuntematta ketään. Niin, mitä sinä enää täällä teit, paitsi että jo pitkän aikaa raihnaisuutesi on auttanut meitä hyväksymään kuoleman.
Lähetin juuri hautajaisiisi aivan pienen ametistin värisen kimpun, kangasruusut vienosti nupulla, se oli kuin pikkutytön kimppu, ja sitoessani sen ympärille vanhaa pitsiä ja vihreää nauhaa olinkin äkkiä lapsi taas. Odotin aina kiihkeästi tapaamisiamme. Ihailin violetteja vaatteitasi, vahvan punaisia huuliasi, tuuheaa mustaa kiharaista tukkaasi, halpoja säihkyviä korujasi. Tiesin jo ettei kaikki tuo hohto ollut turhamaisuutta vaan tarpeellista.
Sinussa asui suuri voima. Ymmärsin toki aikuisten
katkonaisista lauseista ja viittauksista elämäsi painon. Olisithan sinä voinut lähteä ? Rakastitko sinä häntä sittenkin ? Eihän sinun olisi tarvinnut jäädä uurastamaan ja maksamaan sitä mikä ei ollut sinun...?
Eikö kukaan siis välty, onko jokaisen osa noin raskas ? Mutta sinä kuljit suorana, sievissä korkokengissäsi astuit lokaisten lätäköiden ylitse.
Sinä vain et tullut tietämään miten lähtemättömästi jäit minuun.















Äitini ei varsinaisesti ollut taikauskoinen,
mutta yhdessä asiassa ehdoton - ei mitään lintuaiheista kotiin
- poikkeuksena olivat pääsiäistiput.
Nämä titityyt tein eilen Tikkurilan värinäytepahveista.














Posti toi tiistaina linnunlaulupuuhun
2 uutta asukasta - kiitos Hilja!

Levollista Pääsiäistä Kaikille toivottaen !

7 Comments:

Blogger arleena said...

Koskettava kirje.
Minä tein tänään pääsiäiskukat kirsikkapuunoksiin, kukat höyhenistä.
Kauniit linnut tai tiput, oivalliset pääsiäiskoristeet.

4:58 AM  
Blogger Flicka said...

Minulle on sattunut kaikenlaisia onnettomuuksia ja suruja pääsiäisenä enkä siksi tykkää siitä yhtään. Tänäkin vuonna lennän ulkomaille pakoon... Ihastuttavat titityyt!

11:17 PM  
Blogger Melita said...

Kiitos Arleena,
Tämä Rantasen kirja on todella koskettava ja kän kirjoittaa siinä kirjeitä muillekin kuin sukulaisilleen esim Carl Larssonille.
Keksin sunnuntaina paokallisessa kaupassa että maalikartat sopivat hienosti askarteluun - värejähän on noin sata.

Kiitos Flicka,
Veljeni teki saman ratkaisun ja on Espanjassa.Itse suunnittelen pysyväni tilkkutäkin alla - seurana kirja ja punaviiniä.

11:52 PM  
Blogger Kirjailijatar said...

Kauniita lintusia! En ole tiennytkään, että linnut kotona tuovat huonoa onnea. Rupesin oikein miettimään, asuuko meillä lintuja. Ei taida asua, paitsi yksi savilintu kyllä viihtyy kirjahyllyn päällä.

Koskettava kirje. Yksi minun suosikkikirjojani on ollut ihan nuoresta pitäen Edgar Lee Mastersin Spoon River Antologia, jossa kuolleet tervehtivät eläviä kirjeiden/runojen muodossa. Se on hieno kirja. Ja tämä oli sitten se toinen puoli, elävien kirjeitä kuolleille.

Levollista pääsiäistä sinullekin!

11:54 PM  
Blogger tuike said...

Oikein mukavaa pääsiäisen aikaa sinulle! Minullakin on pääsiäisen aikaan usein jotenkin melankolinen ja haikea olo. Eilen kuuntelin Matteus-passion, tykkään erityisesti kuoro-osuuksista, sytytin paljon kynttilöitä, ne sopivat minusta keväiseen iltaan, joka kumminkin vähitellen muuttuu pimeydeksi. Hartauden ja kaipauksen tunteet ovat tuttuja tunteita jo lapsuudesta. Kristiiliseen perinteeseen liittyivät Pohjanmaalla vielä trullitarinat ja pääsiäisvalakiat, joten ei ihme, että tuntemuksia riittää...

2:30 AM  
Blogger Melita said...

Hei Kirjailijatar,
Ei tiedä Oiva Toikkakaan !
Hienoa kun muistutit Spoon Riversistä.Mikko Viherjuuri piti aikoinaan - todella aikoinaan - näytelmäkerhoa koulussamme ja esitimme juuri Spoon Riveriä.Nyt on pakko mennä lainaamaan kirja,koska osasin silloin ulkoa esittämäni ja aika jännä nähdä tunnistanko valitsemani vielä.

Hei Tuike,
Kiva kun piipahdit ja jätit viestin.Olen kristitty itsekin, mutta suuri on ristiriita monen heidän oppiensa kanssa ja aivan erityisesti sen vanhempien teot kolmessa polvessa ja etteivät usko sielunvaellukseen.Minä uskon.
Matteus-passiota en todella saattaisi kuunnella - menee niin syvältä ja ohi kanssa.

3:51 AM  
Blogger Hallatar said...

Heips. =)

Linnunlaulupuusi on vallan eheyttävä ja ihana. =)

Sydämellinen halaus Melita-pieni sinulle.


*haliruttaa Melitan*

10:37 AM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters