Thursday, February 11, 2010

Mökillä - eli miten väärässä olin Sari Nieminen















Näin ensimmäisen kerran Sari Niemisen töitä Vuosaaren Vuotalon Galleriassa ( 26.1.-13.2.) kun avajaiskukat olivat vielä tuoreita. Ajattelin mielessäni että miten kamalia ja vielä Suomen Taideyhdistyksen jäsen ja apurahojakin saannut.














Olen kuitenkin palannut näitä kuvia katsomaan jo 4 kertaa - useammin kuin mihinkään näyttelyyn aikaisemmin.
Perheelläni ei koskaan ole ollut minkäänsortin mökkiä ja olen vain hyvin satunnaisesti vieraillut muidenkin mökeillä, joten nämä kuvat edustavat aivan vierasta maailmaa ja kuitenkin oudolla tavalla tuttua.
Eihän siitä ole kuin kaksi sukupolvea kun isänpuoleinen sukuni asui mökissä Sysmässä ja nämä kuvat kertovat, että jossain muistissa se minullakin vielä on.














Olin myös väärässä Sari Vatasen kirjan
Neulo Virkkaa Kirjo Jämälangasta suhteen.
Katselin sitä kirjakaupassa kuukausi sitten ja ajattelin,
että eipä ole kummoista. Nyt olen kirjaa kaupassa uudelleen monta kertaa selaillut ja tullut siihen tulokseen, että kyllä se kummoinen on ja upeasti toteutettua väriloistoa.

Väärässäolo ei siis ole pelkästään huono juttu
eikä ensivaikutelma aina olekaan se lopullinen.

10 Comments:

Blogger arleena said...

Minäkin päättelisin ensinäkemältä näistä S Niemisen teoksista samoin kuin sinä. Mutta galleriassa nähtynä ajatukseni voivat muuttua.

Mielipiteitä voi aina muuttaa, ensimmäinen vaikutelma ei aina ole lopullinen, kuten sanoit.

12:57 PM  
Blogger Melita said...

Hei Arleena,
Se on todella kumma juttu miten nämä Sarin Mökillä-näyttelyn kuvat ikäänkuin jäävät alitajuntaan vaikka ensi näkemällä niistä tuntuu puuttuvan sekä taito että näkemys.En ole kyllä aikaisemmin kokonut näin mistään maalauksista.

9:42 AM  
Blogger Kirjailijatar said...

Minusta on mahtavaa olla väärässä. Olen monta kertaa vannonut, etten koskaan tee jotain ja sitten olen muuttanut mieltäni ihan hetkessä. Ei se minusta ole luonteen heikkoutta, vaan viisautta. Vannoin muun muassa, että koskaan ota koiraa. Kun näin tuon koiran kuvan, päätin noin minuutissa, että nyt haluan koiran. Se oli viisasta! Iloista viikonloppua sinulle!

9:57 AM  
Blogger Melita said...

Hei Kirjailijatar,
Kyllä se taitaa juuri viisautta olla kun voi myöntää olleessa väärässä tai niinkuin J Steinbeck asian oivasti ilmaisi: Kyky ajatella toisin tänään kuin eilen eroittaa viisaan itsepäisestä.

12:11 AM  
Blogger tuike said...

On tosiaan hyvä jos osaa muuttaa mielipidettään. Minä olen muuttanut äskettäin mielipidettä kahdesta asiasta. Eskosta ja Martinasta ja tyttäreni armeijaan menosta. Koskaan ei pitäisi olla turhan ennakkoluuloinen vaan katsoa, miltä asia oikeasti näyttää.

Mutta noista tauluista en oikein kyllä tykkää...mutta niinkuin arleena totesi, galleriassa työt näyttävät usein ihan toisilta.

9:45 AM  
Blogger Melita said...

Hei Tuike,
Minäkin olen vasta ihan viime aikoina oikeesti sisäistänyt väärässäolon hyödyt ja varsinkin nyt kun tuntuu että elämään olisi tärkeää saada ihan uusia asioita ja varsinkin sellaisia,jotka eivät ole tulleet mieleenkään aikaisemmin.Itse katsoin Eskoa ja Martinaan yhden jakson, joten en ehtinyt muuttaa mieltäni ?! Nämä taulut muuttuivat useammalla katsomisella kiehtoviksi vaikka ensireaktio oli todella järkytys että tällaisilla töillä voi saada apurahojakin ja vielä arvostetuilta taidetahoilta.

10:56 PM  
Blogger neidonhiuspuu said...

hyvä posti.
Tämän tunnistan, ihmisissäkin, kun joskus on asenne itsellä, että joku on mäntti.
Olen muuttanut mieltäni monista asioista.
Tilasin kirjan lahjaksi äidilleni, kun kehuit sitä ja olin nähnyt pari kuvaa blogeissa. Aika kallis, mutta hienolta näyttää vaikka en ole vielä pidellytkään kädessäni.

2:57 AM  
Blogger Melita said...

Hei Neidonhiuspuu,
Onhan maailmassa monia mänttejä ja myös ihan järkkyjä tyyppejä, mutta myös monia jotka eivät sitten olekaan.Kyllä tämä mielenmuutos valitettavasti kuitenkin useammin koskee asioita kuin ihmisiä.
Mahdatko raaskia antaa eteenpäin kun näet sen - minä en hevillä omastani luopuisi - no ei ainakaan nyt heti ?

11:49 PM  
Anonymous kutuharju said...

Hyviä ideoita: ole ensin väärässä niin voit yllättää itsesi kunnolla :)

8:47 AM  
Blogger Melita said...

Hei Kutuharju,
Juuri noin se menee-yhdellä lauseella.Itseltäni meni monen monta lausetta saman esittämiseen- hieno tiivistelmä !

4:25 AM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters