Monday, January 19, 2009

Kevään merkki ?











Voisiko tämä olla kevään merkki, että kauppoihin
on ilmestynyt kukkien siemeniä ?
Ehkä ei vielä tammikuussa, mutta tosin monet siemenet
kylvetään jo helmikuussa joten - kyllä tämä voisi olla kevään merkki.

Ruusupapu on ihan niitä lemppareita - yksi pussi saa jo valtaisan
vihreän aikaan ja aivan erityisen hieno se on puutarhassa, josta siitä voi "rakentaa" majan. Kuva päivityksessä 4.6.2006
Ensimmäisenä vuonna tässä kodissani oli parvekkeella
yksi pussillinen - viime kesänä jo 3, joilla saa jo viidakon aikaan.
Kun aikoinaan oli vuokraviljelypalsta viljelin kosmoskukkaa ja ehdoton ykkönen oli tuoksuherne, jota ei enää kukkakaupoissa myydä ja joka näyttää ihmeellisen kauniilta Telle-tädiltä perityssä shampanjalasin muotoisessa kristallimaljakossa.Tuoksuherne kerää ampiaisia, mutta ajattelin yrittää kasvattaa sitä siitä huolimatta tänä vuonna parvekkeella.

Viime viikolla näin paikallisessa kirjakaupassa upean neulekirjan-
norjalaisen Tine Solheimin Leikkiä langoilla - yksi kappale jäljellä hintaan 40,25 € mutta valitettavasti ei ole niin paljon sijoittaa kirjaan. Netissä sen saisi hintaan 34,95€ mutta ei kuitenkaan saa, koska on loppuunmyyty.
Onneksi on kuitenkin netti, joten kirjan kuvia voi ihailla hänen nettisivullaan osoitteessa www.tinesolheim.no

Helinä esitteli blogissaan 5 kirjaa, jotka odottavat lukijaansa. Hän esitteli kirjojen alkulauseet ja idea oli mielestäni niin mainio (koska alkulause on mielestäni ratkaiseva)
että päätin omin lupineni matkia. Olen itse tällä hetkellä lukemaisillani kolmea eri kirjaa 1. yöpöydällä 2. laukussa työmatkalla ja 3. sohvan vieressä ( joululahja veljeltäni )

1." Sinä aamuna Yasha Mazur, joka tunnettiin Lublinin taikurina kaikkialla muualla paitsi kotikaupungissaan, heräsi varhain. Matkalta palattuaan hän vietti aina päivän kaksi vuoteessa; väsymys pani hänet suomaan itselleen sen ilon, että hän nukkui jatkuvasti."
Isaac Bashevis Singer - Lublinin taikuri
( tämä olisi pitänyt lukea jo aikoja sitten )

2. " Linnunradan läntisen kierteishaaran hyljityllä, kartoittamattomalla laidalla on pieni merkityksetön keltainen aurinko. Sitä kiertää 150 miljoonan kilometrin etäisyydellä pieni ja mitätön, sinivihreä planeetta, jonka apinoista polveutuvat asukkaat ovat niin alkukantaisia että heidän mielestään digitaalikello on varsin hieno keksintö."
Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
( tämäkin olisi pitänyt lukea jo vuosia sitten )

3. Takakannen teksti ( Jyrki Lehtola ) summaa kirjan sisällön.
" Tämä kirja on ensiarvoisen tärkeä opas, miten löytää tiensä ulos
nykyajan viidakosta suoraan pimeään umpikujaan."
Steve Lowe & Alan McArthur - Onko minussa jotain vikaa vai onko kaikki paskaa ?
(Tämäkin olisi ollut hyvä lukea jo vuosi sitten )







Kuukauden kissakuva

Stella Stepulis





Kukka ja kirjaterveisin !

7 Comments:

Blogger arleena said...

Taidankin taas vaihteeksi kasvattaa terassille ruusupapua kiertämään.

Ihana kissa. Stella.

11:29 AM  
Blogger Hilja said...

Alkulauseen perusteella valitsisin ekan vaihtoehdon, mutta kirjan nimen perusteella kolmannen (sen verran herkullinen nimi kirjalle).
Kakkonen onkin ainoa jonka olen lukenut.

Hyvä parvekkeenviherryskasvi on myös kelloköynnös. Se kasvaa hillittömästi, ekana vuonna kun sellaista kasvatin (enkä vielä tajunnut pitää sitä kurissa) se levisi oman parvekkeen lisäksi kolmelle muulle parvekkeelle. Onneksi naapurit on ymmärtäväisiä..

7:09 AM  
Blogger Melita said...

Hei Arleena,
Meillä oli lapsuuden kodin parvekkeella aina yksi seinä ruusupavun peitossa, edellisessä kodissa oli avoparveke ( 1m x 1m)eikä ruusupavuille ollut paikkaa.
Stella on tosiaan ihana kissa,joka arvostaa suuresti kylpyhuoneen lattialämmitystä ja elämän muita pieniä iloja kuten 20 x päivässä turkinharjausta.
Syntynyt Haminan seuduilla - äiti somali ja isä paikallinen Don Juan.

Hei Hilja,
Veljen joululahja aiheutti todella riemastusta - kyllähän sitä itsekin on joskus tullut miettineeksi,että onko vika minussa vaan missä ?
Viime kesänä viljelin kelloköynnöstä, mutta yhtään kelloa ei ilmestynyt köynnökseen.
Aloitinkohan esikasvatuksen liian myöhään ?

9:48 AM  
Anonymous Anonymous said...

Melita-hyvä,
Olipa kiva posti!
Kelloköynnös saattaa tarvita lannoitetta kukkiakseen.
Ruusupapua, ilman muuta...
Hitsi, kun en ehdi kirjan kirjaa lukea kuin pari minuuttia vessassa, niin on hulluksi mennyt.
Iloa!t. neidonhiuspuu

9:48 AM  
Blogger Melita said...

Hei Neidonhiuspuu,
Mikä hauska yllätys vierailusi oli !
Annoin kyllä kanankakkaa, mutta taisi mennä joko liikaa tai liian vähän.
Toivottavasti löydät minuutteja pitempiä aikoja kirjoille vielä tänä vuonna - itse olen nimennyt tämän vuoden kirjojen vuodeksi ja toivon voivani keskittyä lukemiseen ja unohtaa ( toivottavasti ) ikävät asiat.

11:08 AM  
Blogger Flicka said...

Tuoksuherneet ovat todella kivoja kukkia. Oliver tykkää tulppaaneista. Tuo lattialämmitys on tosiaan kissojen mieleen. Kummisedälläni oli joskus kauan sitten kissa joka myös viihtyi lattialämmitetyssä kylpyhuoneessa. Ihana Stella! Astonille myös terveisiä!

3:01 AM  
Blogger Inkivääri said...

On se:) Samoja suosikkeja minullakin on siemenkasvatuksiin ja tuon Leikkiä langoilla -kirjan ostin talvella, on se ihana vaikken ole siitä vielä tehnyt mitään;)

3:40 AM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters