Aina mielessä
Olo on ollut pitkään - liian pitkään haikea
ja tämän blogin kanssakin meinaa happi loppua
- aiheet ei.
Eilen matkalla kotiin poikkesin paikallisessa
kirjakaupassa ( kuten teen useampina päivinä viikossa)
koska kirjat ovat ihmeellisiä.
Silmiin osui uusi - ei ollut siellä toissapäivänä - kirja.
Niin kaunis kansikin ja melkein tuoksuikin tutulta.
Tämä ihana uutuus on nimeltään HUVILAN HENGESSÄ.
Kirjan tekijät ihastuttava Pia-Maria Lehtola ja
hienojen kuvien mestari Tomi Parkkonen.
Tämän on pakko olla jotain todella kaunista ajattelin kun otin
kirjan käteeni ja se aukesi sivulta, jossa serkkuni kurkkii ikkunasta
mansikkakulho kädessään.
Kirjassa monta sivua kuvia mummoni/äitini/ enoni talosta,
siitä samasta, jossa vietin viime talven ja kevään viikonloput
ja lapsuuteni kesät.
Voisiko se olla niin, että iän myötä vanhat menetykset nousevat
uudelleen pintaan ja jäljellä olevien rakkaiden asioiden toivoisi jatkuvan loppuelämän ja sisimmässään tietää, ettei niin tule olemaan.
Hanko on aina mielessäni, rakkaat sukulaiset, meri , mummon muisto ja talo. Ehkä pitämällä sen aina mielessäni uskon ja toivon, että se kaikki saa pysyä ennallaan eikä katoa.
Olo on ollut pitkään - liian pitkään haikea
ja tämän blogin kanssakin meinaa happi loppua
- aiheet ei.
Eilen matkalla kotiin poikkesin paikallisessa
kirjakaupassa ( kuten teen useampina päivinä viikossa)
koska kirjat ovat ihmeellisiä.
Silmiin osui uusi - ei ollut siellä toissapäivänä - kirja.
Niin kaunis kansikin ja melkein tuoksuikin tutulta.
Tämä ihana uutuus on nimeltään HUVILAN HENGESSÄ.
Kirjan tekijät ihastuttava Pia-Maria Lehtola ja
hienojen kuvien mestari Tomi Parkkonen.
Tämän on pakko olla jotain todella kaunista ajattelin kun otin
kirjan käteeni ja se aukesi sivulta, jossa serkkuni kurkkii ikkunasta
mansikkakulho kädessään.
Kirjassa monta sivua kuvia mummoni/äitini/ enoni talosta,
siitä samasta, jossa vietin viime talven ja kevään viikonloput
ja lapsuuteni kesät.
Voisiko se olla niin, että iän myötä vanhat menetykset nousevat
uudelleen pintaan ja jäljellä olevien rakkaiden asioiden toivoisi jatkuvan loppuelämän ja sisimmässään tietää, ettei niin tule olemaan.
Hanko on aina mielessäni, rakkaat sukulaiset, meri , mummon muisto ja talo. Ehkä pitämällä sen aina mielessäni uskon ja toivon, että se kaikki saa pysyä ennallaan eikä katoa.
posted by Melita at
12:31 PM
8 Comments:
Anteeksi että olen ollut niin kiinni omissa ajatuksissani etten ole juuri muistanut kommentoida siunkaan blogiasi! =(
Mie en ole Hangossa koskaan käynytkään.
On onnellista kun mielenperukoilla on ihania lapsuusmuistoja,
joihin voi aina halutessaan palata. =)
Hei Hallatar,
Ymmärrän - olen itsekin ollut viime viikoina poissaoleva ja kommentit ovat jääneet kirjoittamatta.
Hanko on todella minulle SE paikka maailmassa ja toivon ettei siitä tule koskaan paikkaa, jossa on vain muistot - ei muuta.
Mie en osaa sanoa, mikä olisi miulle se tärkeä paikka...
Sieluni on kyllä jäänyt ihan toiseen maahan aikoinaan...
Vaikuttaapa ihanalta kirjalta.
Onko talo edelleen sukusi omistuksessa, että pääset sinne edelleen viettämään aikaa?
Varmasti ihana paikka, huvila!
Itse oon nyt miettinyt kun on pakkomuutto tässä vuoden sisällä edessä, että jos muuttaisinkin entiseen kotikylääni, tai sen viereiseen kaupunkiin.
Siellä edelleen käyn usein koska vanhemmat siellä asuvat.
Huono puoli asiassa olisi se, että siellä pikkukaupungissa töitä olisi tarjolla vielä vähemmän kuin nykyään.
Tätä asiaa aion kuitenkin vielä miettiä, onneksi aikaa on.
Hei, haluan nähdä tämän kirjan!
Ostitko sen?
Jotkut paikat vievät sydämen tai se rantautuu joihinkin satamiin ikuisiksi ajoiksi.
Sielu varmaan tarvitsee näitä rantautumisia.
Hörpin tässä kiinalaista vihreää teetä, jonka tänään ostin kiinakaupasta,olen kaikenlaisen teen ystävä mutta tämä maistuu pelkältä vedeltä:)Iloa!t.neidonhiuspuu
Kun ikää tulee, muuttuu suhde paikkoihin, joissa on elänyt, muistoihin, joita ne tuovat mieleen. Elin pitkään katse suunnattuna eteenpäin ja ajattelin, mikä jää taakse, en sitä kaipaa. Mutta ajat muuttuu: kyllä vaan alkaa katse kääntyä taaksepäinkin, niin paikkoihin kuin ihmisiin, menneeseen aikaan.
Kävin Tine Solheimin sivuilla- kiitos vinkistä- upeita koruja. Häneltä näköjään on ilmestynyt juuri kirjakin suomeksi. Onkohan siinä niitä koruja.
Minulla loppui jo happi kerran tämän blogihomman kanssa. Saa nähdä, kauanko jaksan nyt. Tekis kumminkin mieli sanoa, että älä vaan lopeta nyt.
Melita, huomenna näemme taas! :) Hanko on todella jees! Lukion alussa meillä oli tutustumisleirikoulu Hangossa. Minun SE paikka on joko Kauniaisissa mummin ja vaarin luona, tai Matinkylässä jossa famolla oli iso omakotitalo ja kaksi kissaa. Kauniaisissa mummi aina patisti syömään enemmän kuin sielu kesti ja vaari luki meille satuja. Famon luona juotiin teetä ja leikittiin vanhoilla tavaroilla.
Hei Hallatar,
Mullakin jäi aikoinaan toiseen maahan - nyt Se paikka on Hanko- toisaalta siellä toisessa maassa oli eniten ikävä juuri Hankoon - ei muualle.
Hei Hilja,
Onneksi on ja pääsen sinne vielä.
Tiedät varmasti kun aika on haluatko muuttaa sinne - jotenkin tuntuu, että muutat jo hyvissä ajoinkin pois siis aikaisemmin kuin vuoden kuluttua..
Siis tällainen tunne mulla on..
Hei Neidonhiuspuu,
Tuo kirja todella kaunis - käyn katselemassa sitä joka päivä-en ole vielä ostanut.Tulee ihan outo tunne kirjakaupassa kun sen sulkee, saa ihan hetken miettiä että missä on.
Kiinalaisissa ravintoloissahan vihreä tee on aina ihan vedenväristäkin, mutta kyllä kiinalaiset varmasti tietää miltä vihreän tee kuuluu maistua ja näyttää.
Hei Tuike,
Tämä haikeus todella tulee iän kanssa ja aivan samoin olen itsekin aina ajatellut, mikä taakse jää..
ja nyt sitten yhtäkkiä onkin ruvennut kurkkimaan olan yli..Ei sen varmasti tarvitsisi olla niin
Minulta on useasti meinannut happi kokonaan loppua mutta en ole koskaan rohjennut pistää pillejä pussiin.
Hei Flicka,
Kyllä minullakin Hankoon liittyy paljon juuri mummoni, joka loi pohjan niille onnellisille muistoille, jotka minulla lapsuudesta on.
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home