Thursday, September 25, 2008

103. Valokuvatorstai

Painavinta mitä tiedän on salaisuus
joka jäi kertomatta...















Aihe on aika synkkä, vain synkät salaisuudet
jäävät kertomatta - kevyet salaisuudet taitavat
kulkea nimellä " iloiset uutiset".
Torstaihaasteen kuvani esittää lapsuudenkotiani
Itä-Helsinkiläisessä lähiössä.
Synkkiä salaisuuksia ja kurjia kohtaloita oli lähes kaikilla
tässä talossa asuvilla.Naapurirapun rouva Kiuru selitti
minulle kerran sen johtuvan pihalla kasvavista pihlajapuista-
tuovat kuulema epäonnea.
Nämän kuvan otin viime lauantaina, kun lähdin pyöräretkelle
ja matka kulki kuin johdatuksesta lapsuuden maisemiin ihan
muutaman kilometrin päähän siitä missä nykyään asun.
Erikoista on se, että aina ( harvoin ) kun näen painajaisia olen aina täällä -en koskaan nykyisessä kodissani, jossa olen asunut vuodesta 1999 enkä missään muussakaan kodissa vuoden 1985 jälkeen kun täältä muutin.

10 Comments:

Blogger Eevis said...

Tehokas. Hyvä kuva.

8:15 PM  
Blogger violet said...

Minä luulen ettei meidän perheessä ollut painavaa salaisuutta. Luulen. Uskon. Toivon ettei ollut, sillä nyt enää en haluaisi sellaisesta tietää.

hyvä oivallus tämä kuva.

11:48 PM  
Blogger Oh-show-tah hoi-ne-ne said...

Tyylikäs otos.
Alwar Aalto ensimmäisenä mieleen.

12:40 AM  
Anonymous Anonymous said...

Niukasti rajattu kuvakulma, antaa aavistuksen, että talossa todellakin on jotain salaisuuksia

5:13 AM  
Blogger Melita said...

Hei Eevis,
Kiitos kommentistasi !
Kuva ehkä tehokas kun on tosi.
Hei Violet,
Minulle kerrottiin koko elämääni siis ihan syntymästä asti elämääni koskeva salaisuus 35-vuotiaana enkä tiedä olisiko ollut parempi onnellinen tietämättömyys johon suuresti uskon varsinkin kun se rakas ihminen,jota se myös koski oli jo kuollut.Jos on pakko saada tietää olisi kyllä parempi jos asianomaiset eläisivät, mutta näin ei aina ole...
Anja Snellman(silloinen Kauranen)on kirjoittanut aiheesta hienon kirjan Ihon aika eli mitä selvisi äidin perunkirjoituksessa.Itse "luin" kirjan kuuntelemalla sen äänikaseteilta - lukijana kirjailija itse.
Kiitos oh-show-tah hoi-ne-ne
kommentista!Aaltomaisen pelkistettyä kyllä..
Hei Peregrina,
Otin kuvia lapsuuden kotitalosta- päädyssä näkyy meidän ikkuna,jonka alla ruokapöytä.Kun katsoin kuvia kotona huomasin että kaikki 4 ottamaani kuvaa olivat samanlaisia-kahdessa näkyi myös alakerran päätyikkunaa.Ei talosta vain voinut ottaa muunlaista kuvaa niin ahdistava oli olo siinä seistessä.Hautausmaallakin on leppoisampaa.Kuvaa ei ole rajattu vaan on ihan sellaisenaan tässä.
Taivas oli juuri noin sininen, mutta sekin ihan oudon sininen.

9:19 AM  
Blogger arleena said...

Hieno kuva. Kuva ounastelee jo, ettäkaton alla on piilossa salaisuuksia.

11:15 AM  
Blogger Polku vaatekaapilleni said...

Minusta on parempi tietää kuin olla tietämätön.
Epäilys on kalvavaa.
Ilman kärsimystä,
täältä ei poistu kukaan.
Asiat suhteutuvat vaikeita
asioita käsitellessä.
Elämä kasvattaa meitä, tekee sitkeiksi ja rohkeiksi.
Näyttää meille missä on mieltä ja missä ei.
Iloa!

5:28 AM  
Blogger Shakkimestarin tytär said...

Sopiva kuva valokuvatorstain aiheeseen.
Hieno nimi blogillasi!

8:12 AM  
Blogger Flicka said...

"Where would we be without our painful childhoods?"

8:58 AM  
Blogger Melita said...

Hei Arleena,
Tämän katon alla todella oli paljon salaisuuksia.
Hei Neidonhiuspuu,
Kyllä se niin taitaa juuri olla -
kärsimyksen kautta valkenee asioiden tärkeysjärjestys.
Kiitos Leenukka,
Taikalampun alla aloitti neuleblogina 2005 mutta nimi onkin ollut enne-kaikenlaisesta taikamaisesta on tullut kirjoitettua eikä neuleista enää moneen aikaan.
Hei Flicka,
Jaa-a, missäköhän ? Ei varmastikaan ainakaan tässä.

1:24 PM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters