Tuesday, January 11, 2011

Arki on paras

Kun noista kaikista pyhistä - huokaus - on selvitty
täytyy taas kerran todeta, että arki on parasta.
Jos vielä oppisi nauttimaan sunnuntaista
niinkuin on opetettu niin olisikin kaikki eri hyvin.
Kävin tänään kaupungilla ja siellä totesin,
että kyllä Itä-Helsinki on kanssa paras - rupesi tuntumaan
kotoisalta kun omaa metropysäkkiä kuulutettiin.
Mitäköhän tämä on ? Toivottavasti ei ainakaan sitä.















Tämä sykkerö löytyi eilen paikalliselta kirppikseltä eurolla ja vain aniharvoin onnistun jättämään ostamatta mitään missä on simpukoita. Tämä kyllä tuo epämiellyttävästi mieleen jouluvalot, jotka vuoden aikana itsekseen sekaantuvat omiin johtoihinsa vaikka ovat kuinka hienosti tahansa laitettu laatikoihinsa. En yhtään tiedä mikä tämä on ennenkuin saan langat selvitettyä.

Tämä blogiosasto on jäänyt ihan hunnigolle
( siis päivitys ja muiden blogien lukeminen ) ja taitaa lähitulevaisuudessakin jäädä, kun Hangon kaupungin kirjastoon on tulossa näyttelyni 15.2. - 5.3. ja kaikki aivan retuperällä.
Se luovattomuus jostain syystä sattuu aina siihen saumaan
kun sitä eniten tarvitsisi.

PS Sattuuko kukaan tietämään mistä saa tilattua blogistaan kirjan ?
Haluaisin tästä mielelläni itselleni muiston kun tämä joku päivä varmasti häviää taivaan tuuliin, kun päivityskiintiö täynnä.

11 Comments:

Anonymous Anonymous said...

Näyttely! Kiinnostavaa; voi, kun asuisin etelämpänä, pääsisin katsomaan. Koruja? Mutta onnea ja tsemppiä, näyttelyn rakentaminen vaatii aina aikamoisen henkisen ponnistuksen, ihanan sellaisen.

Minäkin olen miettinyt kirjaksi tekemistä, kun tämä blogi kumminkin on eräänlainen päiväkirja, joka olisi hauska säilyttää. En tiedä, missä sellaisen voisi tettää. Viimeksi tein niin, että tulostin kaikki päivitykset ja kommentit ja liimasin ne kirjaan. olihan siinä työtä ja väripatruunatkin maksoi, mutta kiva oli lukea päivityksiä jo kommentteja. Toivottavasti joku tietää ja neuvoo meitä.

Oikein hyvää vuoden jatkoa sinulle! T. tuike

10:22 AM  
Blogger Melita said...

Hei Tuike,
Tarkoitus olisi että katsojat ajattelisivat että voi ihme ja kumma ! mutta siinä onkin haastetta kerrakseen kun maailma on niin täynnä ihmettä ja kummaa.Nimenomaan henkinen ponnistus ja jossain vaiheessa se muuttuukin ihanaksi, muttei ihan vielä.Juu - koruja ja kaikkea.
Olen vuosia sitten lukenut jonkun blogin sivulta, että blogista voi teettää kirjan, mutta asia ei vielä silloin ollut ajankohtainen, joten en ottanut osoitetta ylös- harmi.Tuo tulostaminen on aina yksi vaihtoehto.
Vähäharmista Uutta Vuotta Tuike sinulle toivotan !

11:33 AM  
Blogger arleena said...

Mielenkiintoinen sykkyrä. Kyllä siitä jotain tulee, kun selvitettyä saat.

Oma kirja, onnistuisiko se noitten kuvafirmojen kautta, no se on enemmän kuvallinen ja teksteille jää vähemmän tilaa.

Onnea näyttelyysi.

12:28 PM  
Blogger Hilja said...

Voi itku, mä olin jo innoissani että näen näyttelyn kun olen just tuollon matkustamassa Helsinkiin, mut sit huomasinkin et sehän onkin Hangossa! (Pitäiskö muuttaa matkasuunnitelmaa?)

Kirpparilöytö on hieno, verkko johon on takertunut vaan kaikkea kaunista merestä, ei mitään roskia tai kuolleita lintuja...
Meri on mulle niin eksoottinen asia (sinänsä hassua kun olen koko ikäni merenrantakaupungeissa asunut) et oon aina ihan innoissani kun pääsen merenrantaan keräämään ja tutkimaan juttuja, leviä, kiviä ja mitä sattuukin. Kerran (ulkomaisella merenrannalla) löysin omituisen kappaleen, mietin pitkään mikä se mahto olla ja päädyin siihen että se on varmaan meressä kovettunut ja hioutunut purkka...

Toivotan kovasti paljon inspiraationpurskahduksia sulle näyttelyä valmistellessa!

8:39 AM  
Blogger Melita said...

Hei Hilja,
Olis kiva, mut Hanko helmikuussa ei paljoa tarjoa- paras aika siellä on syksyllä ja ehkä kesälläkin.
Tämä simpukka /lasihelmiverkko on jonkinlainen koriste ja jännä nähdä minkämuoltoinen kun " aukeaa"
Jos tykkäät merenrannasta niin pakko suositella Jurmalaa - noin 45 minuutin matka junalla Riikasta ja siellä 30 kilometrin ranta - sinne haikailen takaisin.Tuo näyttely kyllä aiheuttaa vatsanväänteitä siis tällaiselle täydellisyyden tavoittelijalle - saas nähdä miten vatsa/pää kestää.

1:19 AM  
Blogger Hallatar said...

Mielenkiintoinen aarresykkyrä. =) Sää saat noista aineksista aikaan vaikkas mitä... =)

5:11 AM  
Blogger Flicka said...

http://www.blurb.com/create/book/blogbook

http://blog2print.sharedbook.com/blogworld/printmyblog/index.html

http://www.lulu.com

www.blogbinders.com

Toisin sanoen googlasin "blog into book"

2:40 AM  
Blogger Morna Crites-Moore said...

This is so pretty - but I wish I knew what it was!

2:12 PM  
Blogger Melita said...

Hei Una,
juu - ei tuota voinut jättää.

Kiitos Flicka, itse googlasin blogi kirjaksi eikä mitään löytynyt.

Hello Morna,
Those shells and pieces of glass was found at the fleemarket for 1 but I don´t know what it is until I undo the knots

1:29 AM  
Blogger Virkattu lintu said...

Onnea näyttelyyn :)

Blogikirja onkin mielenkiintoinen ajatus. Itse olen miettinyt että voisi blogikuvia (ja kaikkia muitakin kuvia tietokoneen uumenista) yrittää saada edes paperikuviksi. Pitkään aikaan ei ole tullut liimailtua kuvia albumiin.

2:12 AM  
Blogger Melita said...

Hei Anna,
K I I T O S !
Nyt on vain yksi toivomus- ettei tarvi avajaisissa hävetä.
Blogi kirjaksi on kyllä jotain minkä haluaisin saada tehdyksi, onhan täällä huhuiltu ja huuhailtu jo viisi vuotta !!!

8:11 AM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters