Sunday, April 11, 2010

Vaarallisilla vesillä
eli mietteitä bloggailusta














Ajatus tähän päivitykseen tuli lähettämästäni kommentista:

"Olen valitettavan usein huomannut, että se että on ostannut uuden vaaleanpunaisen kärpäslätkän herättää enemmän tuntemuksia kävijöissä kuin suuret menetykset ja tämä koskee erityisesti niiden menetyksiä, jotka eivät kuulu mihinkään
" hoviin "


ja siihen saamastani vastauksesta:
"Melita, siis olet lanseerannut uuden hienon käsityksen: "vaaleanpunaisen kärpäslätkän syndrooma".

Miksi ei siis tulla ulos asti näiden mietteiden kanssa sensijaan
että piilottelee muiden kommenttilaatikoissa ?
Bloginihan ei kuulu mihinkään kategoriaan.
Minulla ei ole paksua tukkaa, kaunis lapsi kyllä on, mutta hän on 22- vuotias eikä suostu esiintymään päivityksissäni.

Paljon puhuttu blogiähky / taukojen tarve johtuu mielestäni siitä,
ettei sitä loputtomiin jaksa täällä "yksikseen " puuhastella ja huhuilla.










Olihan tämän alkuperäinen tarkoitus olla vuorovaikutusta ja on mielestäni suorastaan törkeää käydä päivittäin blogeissa ja laittaa kommentti kerran vuodessa / ei koskaan.
Ymmärrän paremmin teeveen katselun ilman lupaa - miksi tosiaan köyhän opiskelijan tai ylipäätänsä kenenkään yksin elävän pitäisikään maksaa sama verran kuin 5 henkisen perheen.
Paljon on myös mietityttänyt tämä blogien tekoherttaisuus ja väkinäinen samaistumisenhalu tyyliin
" Sain vihdoin valmiiksi syksyllä aloittamani neuleen, mutta onkin
A. väärän värinen
B. liian kireät hihat
C. ei istu enkä yhtään tykkää "

ja siihen tulleet 40 kommenttia tyyliin
A. Voi EIII - miten kamalaa ! Olen niin pahoillani puolestasi
-itse en osaa neuloa, mutta niin tiedän miltä sinusta tuntuu !
B. Toihan on aivan upea - rakastan juuri tuota ruskeaa !
C. Ehkä ostat uudet langat ja kudot uuden - sellaisen mistä oikeesti tykkäät. Odotan täällä siitä kuvia ihan täpinöissä.

Melkoisella varmuudella voin sanoa, että jos olisin laittanut päivityksen, jossa olisin kertonut että 4 -vuotias rakas, kaunis ja viisas kissani Aston kuoli 28.12. syöpään ja olisin saanut 4 kommenttia ja 1000 kävijää olisin lopettanut tämän blogin,
joten en laittanut.

Oltuani joulukuusta 2005 täällä Taikalampun alla olen myös kohdannut sellaisen ilmiön kuin kommenttiboikotti.
Se on sitä, että joku pitkään blogiasi kommentoinnut lopettaa ja minun tapauksessani 2 ihankuin yhteisestä sopimuksesta - terveisiä !

En ole aikeissa lopettaa bloginpitämistä
- voipi olla että hengailen täällä ihan blogien tappiin asti.
Kiitos teille uskolliset ystävät A, U, H, N ja K
& kaikki muutkin blogini lukijat !

16 Comments:

Blogger SuviAnniina said...

Moi Melita! Välillä sitä itsekkin on pohtinut tätä bloggaamisen syvintä olemusta-en ole päässyt kyllä mihinkään lopputulokseen,mutta ymmärrän ainakin osittain pointsisi. Minulla itselläni on muutama uskollinen blogiystävä ja lopuista en ota selvää...Joskus ihmetyttää onko sisältö,laatu vai mikä se mikä ihmisiä kiinnostaa ja pistää kommentoimaan. Vuorovaikutus ainakin minulle on tosi tärkeää,ja olen mietiskellyt että kenelle minä näitä kuviani oikein julkaisen...mene ja tiedä. Sä olet aika ihana tyyppi kun puhut asioista niiden oikeilla nimillä,hyvä sä <3

3:01 AM  
Blogger SuviAnniina said...

ainiin,pakko vielä sanoa,että joskus ihan huvittaa kun on blogeja jotka saa aina ihan tuhottoman paljon ylistäviä kommentteja ja on aivan sama onko kuvassa tärähtänyt ovennuppi vai joutsen aamukasteessa :-)

3:03 AM  
Blogger Mirka said...

Pitää ihan kommentoida, kun näin kommenttisi ensi Huopalinnun blogissa ja nyt tämän tekstin täällä. Itse olen tuore bloggailija ja vasta tutustun näihin Blogistanin kummallisuuksiin. Pidän sekablogia, jossa kuitenkin julkaisen aika paljon tekemiäni kortteja ja satunnaisesti muita kädentöitä. Onni on,että blogini uskolliset lukijat (noin 5-6 hlöä) ovat löytäneet blogini sen muiden "ansioiden" vuoksi.

Ihmettelen nimittäin muissa korttiblogeissa sitä, että joku kortti herättää ihmisissä 20 "Ai, kun on ihana!" -kommenttia. Itse toivoisin, että joku mieluummin antaisi rakentavaa kritiikkiä tyyliin "Tuo punainen väri on hyvä, mutta mietitkö, olisiko esim turkoosi sopinut kuvan teemaan paremmin?" Olin tosi iloinen, kun kerran eräs vakikommentaattori uskalsi sanoa, että korttini olisi ollut parempi ilman siihen laittamiani kukkia. Se on sitä todellista vuorovaikutusta mielestäni. Ja ainakin niiltä, joita blogiYSTÄVIKSEEN kutsuu, odottaa juuri tuota palautetta.

Kärpäslätkäsyndrooma on hyvä termi. On ehkä vaikeampi kommentoida niitä vaikeita asioita kuin jotain yhdentekevää kaunista juttua niin kieroa kuin se onkin.

3:27 AM  
Blogger Huopalintu said...

Tekoherttaisuus ärsyttää välillä itseänikin, tosin myönnän että olen mennyt siihen mukaan aika paljon itsekkin, kun tämä blogimaailma tuntuu pyörivän small talkin tasolla. Ihmisillä tuntuu olevan muutenkin elämässä vaikeuksia kohdata toisten suruja, vaikeuksia jne. Jos jossain seurassa laukaisee jotain ikävää elämään liittyvää, ihmiset menevät helposti sanattomisksi ja häipyvät paikalta tai vaihtavat puheenaihetta.

Minusta olisi hienoa, jos asioita uskalletaisiin sanoa suoraan ja avoimesti ja olla jokainen omanlaisiaan, eikä mennä yleisen virran mukana täällä blogimaailmassa.

3:59 AM  
Blogger Hilja said...

Hei Melita!:)
Tiedätkö mitä, mäkin luin sun kommentin trinan blogissa ja on ihan pakko sanoa yks juttu.
Se yks brysselinbloggaaja oli osasyynä mun blogitaukoon... ihan älytöntähän tämä on ja olen ääliö kun tällasesta välitän. Mutta jos joku käy mun blogissa JOKA PÄIVÄ, eikä jätä IKINÄ yhtään ainutta kommenttia!! Niin mitä siitä pitäisi ajatella? Että mun blogi ei ole kommentoinnin arvoinen?
Otti kyllä suoraan sanottuna päähän ja isosti.
(Siitä tamperelaisbloggaajasta en tiiä, se ei varmaan oo mun blogissa käynytkään ja jos sinne eksyisikin niin juoksisi varmaan äkkiä karkuun kohdatessaan sellaista mauttomuutta ja vulgaariutta...;) No joo, tämän sanon kaikella rakkaudella, koska mä oikeasti tykkään ihan hirveästi siitä sen blogista. (Vaikka en aina haluaiskaan.)

No joo, mut uus yritys mun blogin kanssa nyt, ja tällä kertaa yritän olla välittämättä kommentoimatta jättämisistä... oliskohan fiksua jättää se laskuri kokonaan pois?

Niin ja vielä sanon nämä:
- ihan hirvittävän hieno se sun lehmätaulu! Saatan apinoida sun apinointia ja tehdä äidille jonkun ton tapasen kun se tykkää lehmistä kovasti.

- ja taidan ottaa turhat kuvat-haasteen vastaan.

6:50 AM  
Blogger arleena said...

Minun pitää sanoa, vai onko pitää verbi liian voimakas, että bloggaus on minulle aika rentouttava harrastus. Olisi tietenkin mukava, jos ne jotka käyvät blogissa, edes joskus kertoisivat vaikka - heippa käyn lukemassa blogiasi. Tämä ihan sen takia, että mielelläni käyn niiden blogeissa, jotka ovat jättäneet vinkin eli kommentin blogiini.

Mutta ei tämäkään jos ei kuulu mitään haittaa. Itse jätän puumerkkini kun käyn blogeissa noin 95 %:sti. Pitäisi vain käydä enemmän, mutta aika on rajallinen.

7:02 AM  
Blogger Kirjailijatar said...

Tämä pani minut todella mietiskelemään. Itsehän aloitin blogin pitämisen vasta muutama kuukausi sitten, joten kaikki on vielä uutta ja olen innostunut. Tosin pystyn kyllä helposti kuvittelemaan, että jossain vaiheessa homma voi alkaa puuduttamaankin, mutta niin ei ole vielä käynyt.

Minut on yllättänyt bloggailussa positiivisesti juuri se, kuinka tärkeäksi ovat muodotuneet toisten ihmisten kommentit ja vuorovaikutus täällä. Olen ollut ihmeissäni siitä, että niinkin moni ihminen, sinä Melita mukaan lukien, ovat lukeneet ja kommentoineet. Se on ollut hirmuisen ihanaa ja on varmasti turhauttavaa, jollei synny vuorovaikutusta. Monet toki jättävät hätäisiä kommentteja, olen niihin varmasti itsekin syyllistynyt, mutta parhaita ovat kommentit, joissa ihminen on todella ajatellut ja keskustelee. Sinä olet Melita aina jättänyt minulle sellaisia kommentteja, kiitos kaikista niistä :)

Toivottavasti et tosiaankaan täällä turhaudu. Kyllä blogimaailmaan mahtuu monenlaista blogia. Omallanikaan ei ole mitään teema, kun en erityisesti sisusta, askartele, tee ruokaa tai yhtään mitään ihmeellistä. Ollaan vaan täällä, sulassa sovussa.

9:59 AM  
Anonymous Anonymous said...

Hei, Melita!

Minä olen uusi lukiasi. Tämä on ehkä toinen tai kolmas kerta täällä vieraillessani.

En tiedä mitä mieltä olisit siitä, että saisit lähemmäksi sataa / toista sataa kommenttia per postaus? Tällaisiakin blogeja on ja blogin pitäjä mietti(i) blogin lopettamista..

Minustakin tekoherttaisuus ja väkinäinen samaistumisen tarve ärsyttää. Yritän useimmiten pitäytyä omissa tuntemuksissani ja myös kirjoittaa siten. Tosin olen myös huomannut itsessäni tuon herttaisen piirteen, kun näen jotain mukavaa kovasti hehkutan sitä (kaunis, ihana ex.). Yleensä tällaisten (sisustus)blogien pitäjät luullakseni juuri sitä toivovatkin. Jos oloni alkaisi tuntumaan väkinäiseltä ja oudolta, että luen toinen toistaan korkeammalta lausuttuja hehkutuksia. Todennäköisesti lopettaisin ao. blogin lukemisen ja siirtyisin eteenpäin. Blogin pitäjät nyt eivät voi olettaa jonkin tietyn laiseksi lukijoidensa pysyvyyttä ja en kommenttien määrää. Blogin pitäjä vapaasta omasta tahdostaan jakaa muille sen minkä omasta mielestään tuntee mukavalle. Näin ajattelen.

Itse luen hyyyvin erilaisia ja eri-ikäisten ihmisten blogeja. Vastaani on tullut myös paheksuntaa, jolloin olen jättänyt blogin seuraamisen, sekä blogin kommentoinnin. Valitettavasti blogin pitäjä ei katsonut tarpeelliseksi kertoa mistä hän kimpaantui, kai sitä olisi pitänyt lankoja pitkin jotenkin telepoida? :o Olen myös vieraillut melko nuorten naisten, melko pinnallisissakin blogeissa, joissa toinen blogin pitäjä on suuttunut toisen blogissa halventavasti hänestä kirjoitettuun tekstiin ja uhannut, jopa oikeustoimilla. Omasta mielestäni asian olisi voinut hoitaa vähemmälläkin "äänellä". Tosin en voi tietää miten olisin toiminut, jos olisin itse ollut kysymyksessä. Jotenkin tuli vain jenkkilä ja niiden lakisyytteet mieleen.. Mihin tämä maailma onkaan menossa!;)

Sitten luen myös hyvin henkilökohtaisia blogeja, joten en todellakaan "jumita" blogeissa. On yksi tai kaksi blogia, joihin en kommentoi, koska minulla ei yksinkertaisesti ole mitään kommentoitavaa. Aluksi hyvältä vaikuttanut blogi onkin jotenkin vaisu, joten kommentointi jää kokonaan.

Miksiköhän kommentoin näin pitkästi? Ehkä siksi, että on tuntuma siitä, että blogimaailma on muutoksen keskellä. Etsitään rajoja, mitä saa esittää ja mitä ei. Toiset kompastuvat samoihin kengännauhoihin, kuin tosi elämässäänkin. Toiset ehkä odottavat "pyllyn nuoleskelua" ja toiset taas pystyttävät viha foorumeita ihmisistä (tässä mennään jo liian pitkälle).

Sinusta ja blogistasi minulla ei ole siis valitettavasti sanomista, koska olen tosiaan käväissyt täällä vain muutaman kerran.

Paula

12:50 PM  
Blogger Flicka said...

Itse en juurikaan kommentteja saa, enkä niitä sinänsä ehkä kaipaakaan, sillä pidän blogiani ensisijaisesti itselleni.

Käyn kyllä säännöllisesti täällä, mutta harvemmin jätän kommenttia, kun en aina viitsi kirjoittaa samanlaista "Ihanaa Melita, ihanaa!"-tokaisua.

Minua ällöttää se, kun tyhjänpäiväiset blogit ja niiden tyhjänpäiväiset postaukset keräävät satoja kommentteja (toki sisällöltään kovin homogeenisiä, ei niin ajatuksella kirjoitettuja, sisältörikkaita ja nokkelia) ja sitten asiapitoisemmat ajatuksella ja sydänverellä kirjoittavat bloggarit jäävät vähemmälle huomiolle elleivät sitten satu olemaan jotain tunnettuja julkisuudenhenkilöitä... "MITÄ MIELTÄ OOTTE MUN UUDESTA GT-RIEVUSTA? LAITTAKAA MIETTEITÄ KOMMENTTILOOTAAN!" hyi helvetti...

Ehkä asiaa tosiaan täytyy pohtia siltä kantilta ja lähteä liikkeelle siitä, että kenelle juuri minä bloggaan ja miksi bloggaan. Mutta mainitsit tuon vuorovaikutusaspektin. Emmehän me lentokoneessakaan vetele mitään monologeja mikäli vierustoveri on vain hiljaa. Miksi huutaa jos metsä ei vastaa? (älä silti pliis lopeta bloggaamista sillä ihailen valokuviasi ja näppärää kekseliäisyyttäsi!)

On tietysti jokaisen oma asia kuinka henkilökohtaisia asioita blogissaan haluaa itsestään kertoa, mutta itse välttelen surusta ja menetyksestä kirjoittamista.

En koskaan valitettavasti ehtinyt tavata hurmaavaa Astonia, mutta pystyn 150 prosenttisesti samaistumaan suruusi, itselleni kun sattui vastaava menetys viime syksynä. Minuun suru vaikutti syvästi, vetäydyn omiin oloihini enkä edes halunnut käsitellä koko asiaa. Halusin vain kivun menevän pois. En olisi edes halunnut kenenkään osanottokommentteja tai surunvalitteluja blogiini...

1:21 AM  
Blogger Melita said...

Hei SuviAnniina,
Kiitos sinulle ja varsinkin tuosta viimeisestä lauseesta ! Blogipäiväkirjassani on jo vuoden takainen luonnos samasta aiheesta ( ilkeämpi ) ja parin viikon takainen ( paljon suorapuheisempi )joten nämä ajatukset eivät ole yhden päivän "tuotoksia" Nyt tuli vain sellainen tunne,että joko kirjoitan näitä ajatuksia ihan julkisesti tai lopetan koko bloggaamisen ja poistun vähin äänin, mutta vaivaamaan olisi jäänyt.
Toinen kommenttisi - minua ei huvita,mutta aikaajoin hämmästyttää.

Hei Mirka,
Kivaa kun päätit pistäytyä ihan kommenttilaatikossa asti.Itse olen täällä ollut jo yli 4 vuotta ja monenmoisia tuntemuksia on sinä aikana ollut - enemmän kuitenkin hyviä kuin huonoja - eihän huonojen kanssa jaksaisi neljää vuotta kuitenkaan.
Kyllä jonkinsortin kritiikki on tervetullutta, mutta olen kyllä nähnyt todella häijyjäkin kommentteja tyylin " kamala tekele, mutta sopii sulle" mutta nämä ovat aina olleet anonyymien lähettämiä.

Hei Trina,
Olen itsekin sortunut siihen tekoherttaisuuteen ja väkipakolla samaistumiseen, mutta täytyy kyllä sanoa että jokaista sellaista kommenttia olen heti napinpainalluksen jälkeen katunut ja joutunut joskus peräti lähes itseinhon valtaan kun olen tajunnut syyllistyneeni juuri siihen mitä eniten täällä inhoan.

Rakas Hilja,
Olet kyllä maanmainio ja kommenttisi sai minut nauramaan ääneen siis sanakäänteesi, muttei sisältö koska tiedän miltä kaikki kertomasi tuntuu.Epäilen nyt ettei olla ainoat joita kohti brysselinrouva on heitellyt sieltä valtaistuimeltaan jäisiä puikkoja, mutta kaikkein pahimmalta kaikesta ikävästä täällä on tuntunut kommenttiboikotti, johon en tietääkseni ole antanut mitään aihetta. En tiennytkään,että blogissakävijät voi nähdä " jostain" Samanlaiset tuntemukset kuin sinulla minulla on Tampereenkin suuntaan - tykkään vaan en haluaisi, joten käyn niin harvoin kuin mahdollista etten vahingossakaan jättäisi kommenttia ( joita olen kyllä jättänyt ) kun hän lopetti minulle kommentoinit samalla viikolla kuin jääkuningatar - siis kaksi vuotta sitten. Olen päässyt siitä jo yli -ei enää aiheuta pahaa mieltä.Ei tää taida herkkisten hommaa tää bloggailu ollakaan ?
Lehmätaulu on ihana idis ja pyysin Jutalta lupaa tehdä oman versioni ja hän kertoi saaneensa ideansa lehdestä -taisi olla Deko.

Rakas Arleena,
Olet aivan omassa luokassasi ja täysin omista ansioistasi.Olet vuosien ajan kommentoinnut lähes jokaista postitustani ja saat oikeutetusti paljon kommentteja, joista olen vilpittömän iloinen minäkin.Olet Kiitos-osaston A tässä päivityksessä eli uskollinen blogiystävä - kiitos siitä !

Hei Kirjailijatar,
Kyllä kommentit = vuorovaikutus on täällä tärkeää ja joka väittää muuta huijaa ainakin itseään uskomaan niin.Sain ensimmäisenä vuonna varmaan yhteensä 10 kommenttia eikä haitannut kun olinhan blogissani vain itseäni varten-jos täällä nyt vain itseään varten voi olla.Vain itseään vartenhan voi istua nojatuolissaan ja kirjoittaa päiväkirjaan ja liimata siihen lehdestä leikattuja ja omia kuviaan :)
Olet virkistävä poikkeus blogimaailmassa ja päivityksiäsi on useimmiten helppo kommentoida ja sinulla on hieno tapa myös vastata kaikkiin saamiisi kommenteihin.

Hei Paula,
Asiaa ! Olen miettinyt aivan samaa-mitä jos saisinkin ne 40 kommenttia joka postaukseen ja kun kommenteihin kuuluu vastata - jokaiselle- niin eihän sitä kyllä kestäis.Kiitos kommentista joka muistutti minua siitä että tämä pieni piiri joka blogissani käy ja jättää jäljen on kullanarvoinen ilo !

Hei Flicka,
Minua on itseasiassa harmittanut - niinkuin tiedät - ettei hieno blogisi saa enemmän kommentteja, muttei jos asia sinua itseäsi harmita niin sehän on sitten ihan ok.

Kiitos teille kaikille vielä kerran !

2:25 AM  
Anonymous Anonymous said...

En jaksanut lukea kaikkia kommentteja läpi, mutta tässä pari syytä miksi minä en kommentoi blogeissa (ainakaan usein):

- itselläni ei ole blogia ja muiden blogeja lukiessani tunnen tungettelevani vaikka toki jos blogia pitää avoimena, ovat kaikki sinne tervetulleita? Täytyy pitää mielessä, että blogin pitäjä todellakin haluaa niitä kommentteja.
- jos olen joskus kommentoinut ja blogin pitäjä ei koskaan vastaa minulle tai vastaa harvoin (vastaa vaan tietyille valituille) niin joko lopetan koko blogissa käymisen tai ainakin ihan varmasti kommentoimisen
- jos anonyyminä ei voi kommentoida, en sitä voi tehdä, koska en ole kirjautunut mihinkään (ja kuten edellä mainittu, minulla ei ole omaa blogia)

En ole vakikävijä tässä blogissa, mutta yritän jättää kommentin ensi vierailulla. Osanottoni kissaherrasi poismenon johdosta.

Ragdoll

4:10 AM  
Blogger tuike said...

Hei Melita! Olemme tästä ennekin keskustelleet... Olen sitä mieltä, että bloggaaminen on vuorovaikutteista ja jokainen toivoo kommentteja. Tai voi olla, ettei aluksi ajattele kommentoijia, mutta jos kommentteja alkaa tulla niin niihin jää jotenkin koukkuun. Ne nimittäin oikeasti ilahduttavat! Minulla on ollut taas blogiväsymistä sekä päivittämisessä että kommentoinnissa.

Kyllä blogimaailmassa on kaikenlaisia virtauksia jopa kiusaamista. ihan samalla tavalla täällä on porukoita, joihin kaikki haluavat kuulua ja sitten niitä, joiden kanssa kukaan ei halua leikkiä. On turhaa ylistystä ja mielistelyä ja sitten tahallista vaikenemista. Jos käy toisen blogissa joka päivä eikä koskaan kommentoi, vaikka muuten olisi innokas kommentoija niin kyllä siinä jotain tahallista vois ajatella olevan. Kun olen koulumaailmassa töissä niin tunnistan ihan samoja kiusaamiskoodeja kuin lapsilla ja nuorilla oikeassa elämässä. Tässäpä olis mielenkiintoinen tutkimuskohde jollekin!

Sitten on tietenkin se myönteinen puoli bloggaamisessa myös: on mahdollisuus saada uusia ystäviä ja tuttavia ihan oikeaankin elämään blogien kautta. Samoin mikä mieletön ideoiden ja ajatusten maailma blogien kautta aukeaakaan!

Mutta älä sinä nyt vaan lopeta bloggaamista!

6:53 AM  
Blogger Hallatar said...

Oi Aston!!!!


Olen hirmuisen pahoillani.
Hän oli kaunis ja ylevä.

Halaisin sinnuun jos lähelläni olisit.






Blogistania on vaihteleva maailma. Joskus siihen on aikaa enemmän joskus vähemmän.

Itse pidän blogiani lähinnä päiväkirjanani...

11:53 PM  
Blogger Melita said...

Hei Ragdoll,
Kiitos käynnistä ja kommentista !
Täysin ymmärretävää lopettaa kun huomaa ettei bloginpitäjä välitä tuontaivaallista kommentistasi - jossainhan se raja menee.

Hei Tuike,
Tästä on ennenkin keskusteltu - omalta osaltani aion tämän päivityksen myötä siirtää aiheen ajasta ikuisuuteen eikä tähän ole tarkoitus palata.Totta on, että sama meininki pätee muuallakin sillä erolla että täällä ei ole pakko olla.

Rakas Una,
KIITOS ! Aston oli minulle kaikki kaikessa ja pakko on hyväksyä se, että sai päätökseen tehtävänsä maan päällä ja nyt on minun asiani ymmärtää mikä se oli - juuri pari päivää sitten taisinkin ymmärtää ja siksi saatoin Astonin poismenosta kirjoittaakin.

1:05 AM  
Blogger Mirja said...

Löysin sattumoisin tänne ja halusin vain sanoa, että voi miten helppo samaistua tähän blogikirjoitukseesi, bloggaillut olen vasta vuoden enkä edes kovin ahkerasti, mutta samanlaisia fiiliksiä blogimaailmasta, liian paljon samankaltaisia blogeja, liian paljon sellaista sisäpiirin tsemppausta, jossa pitää olla tietynlainen saadakseen hyväksynnän ja aika lailla olen jo väsähtänyt siihen. Mutta vuosi meni ennen kuin tajusin, että siitä ei tosiaan tarvitse välittää, että ei tosiaan tarvitse sovittaa itseään mihinkään kaavaan, olla sanomatta asioita joita ei saa sanoa, vaan voi tehdä sellaista blogia kuin haluaa, luki sitä sitten kukaan tai ei. Joo minäkin koen, että blogimaailma elää murrosta ja toivottavasti tulee paljon uudenlaisia, erilaisia, omannäköisiä blogeja, joissa ihmiset voi olla aidosti sitä mitä ovat ja sanoa rehellisestikin asioita.

Olen pahoillani kissasi menetyksen johdosta, meillä jo 10-vuotias koira ja en osaa edes kuvitella miten tyhjä on aukko, sitten kun koiraamme ei enää ole.

1:53 PM  
Blogger Melita said...

Hei Mirja,
Miten mukavaa kun löysit tänne ja jätit vielä "jäljenkin"
Kyllä se niin on että jos rupeaa liikaa välittämään ja ottaa nokkiinsa ei täällä vaan voi olla eli täällä todella kannattaa hengailla vain kun oikeesti huvittaa ja omaksi ilokseen ja sitten voi käydä niin hyvin että joku muukin tykkää ja siitä voi iloita.

12:57 PM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters