Monday, August 25, 2008

Sirkus tuli kaupunkiin












Eräänä heinäkuun aamuna näkyi keittiönikkunasta sirkusteltan kupoli. Illalla olikin jo näky tällainen-sirkusta jo koottiin kasaan. Nykyisen kotimme ikkunasta näkyy sirkuksen tulo - silloin kun kävimme pojan kanssa joka syksy vuosien ajan tiesimme sirkuksen tulosta mainospahvien ilmestymisestä kadun kulmiin. Niin köyhää ei ollut koskaan ettei olisi ollut varaa pääsylippuun, popkorneihin, hattaraan, pillimehuun ja poniratsastukseen.Siihen aikaan sirkus saapui aina lokakuussa ja illan hämärässä lähdettiin hihkuen liikkeelle.
Jossain vaiheessa meidän sirkusreissut ja muutkin (ihan oikein)
loppuivat. Poika sanoi syyksi, ettei minun kanssani kehtaa liikkua
missään kun puhun tuntemattomille ja hymyilen vauvoille.
Poika on nyt armeijassa ja tässä on toteutumassa se paras
mahdollinen - olen tekemässä itseäni tarpeettomaksi ja
kieltämättä kasvun paikka tämä on - tarpeettomuus.
Lisätty 26.8.2008
Olen koko päivän miettinyt tätä tarpeettomuutta
ja tullut siihen tulokseen, että siinä on enemmän hyvää kuin huonoa.
Kukaan ei odota tarpeettomalta mitään, joten omaa
aikaa jää enemmän ( paljon enemmän ) Aikaa toteuttaa
ominta itseään eli mahdollisuus tehdä kaikkea kivaa.
Tarpeellisella ei ole tällaiseen mahdollisuutta, kun ympärillä
kaikki haluavat oman osuutensa ajastaan.
Eli olisiko tarpeettomuus loppujen lopuksi ennemmänkin
palkinto hyvin tehdystä työstä kuin kasvun paikka ?















Teini-ikäisten ninjamutanttikilpikonnien
pahis eli Rasputin, the mad frog.
Tämä oli pojan leluista ihan lempparini, jopa niin että kun
alkuperäinen unohtui metroon minä surin enemmän ja
piti seuraavana päivänä ostaa uusi.

6 Comments:

Blogger arleena said...

Sama sirkus oli täälläkin viikko sitten. Ajattelin ensin, että menen verestämään lapsuusajan muistoja. Mutta se jäi.
Kaikki muuttuu, kasvaa tai unohtuu.

11:23 PM  
Blogger Melita said...

Hei Arleena,
Sama ajatus mulla, että kun sirkus tulee tänne myöhemmin menisin katsomaan sitä merkillistä tunnelmaa.
Niin totta - KAIKKI muuttuu,kasvaa ja unohtuu, pakon edessä tai armollisemmin ajan kanssa.

12:05 PM  
Anonymous Anonymous said...

Ja mä en käsitä, että esikoinen lähti jo yläasteelle ja yritän kiristellä napanuoraa kireämmälle, ettei se vaan menisi ikinä poikki... Ei vaan, olen miettinyt paljon tuota irrottamisen tuskaa samoin kuin tuota itsensä tarpeettomaksi tekemistä. Silloinhan sitä juuri on onnistunut kasvattajana, jos pesue pärjää ilman sinua. Mutta tiukkaa se irrottelu tekee, ainakin minulle...

Krisu

1:41 PM  
Blogger violet said...

Mun kuusivuotias sanoi tänään: "haluan muuttaa isona yksin asumaan, mutta mulla ei ole rahaa tuoleihin".

9-vuotias sanoi ensin että aikoo asua "aina" meidän kanssa mutta päätyi lopulta siihen,että hänkin muuttaa pois mutta"tuon vauvoja hoitoon teille kun te ootte sitten mummu ja vaari".
A-pu-va.

1:52 PM  
Blogger heidi said...

Heippa,

Ja kiitos asiallisesta kommentistasi blogissani, en tietenkään loukkaannu. Kun olin kirjoittanut otsikon ekan kerran, ajattelin, että tulikohan nyt kirjoitetuksi vähän hassusti, mutta en saanut kiinni ajatuksestani, joten annoin sen olla. Nyt tajusin, että noinhan sen voi hyvin ymmärtää,siis kuten sinäkin ymmäsit.

Harhaanjohtavuuden syy on se, että tarkoitin sanalla miss vähän eri asiaa kuin sinä ymmäsit - siis ikävöidä, olenhan muuttamassa pois. Suoraan suomennettuna tarkoitin siis, että näitä juttuja jää ikävä. Ehkä se kuitenkin on tällä lailla oikein? Ainakin minun kielitajuni mukaan. Mutta ymmärrettävästi (ja etenkin muuttokontekstistani pois otettuna) moni muukin on ihmetellyt tuota otsikkoa...

6:05 AM  
Blogger Melita said...

Hei Krisuh ja Violet,
Ihania lapsia teillä !
Onneksi irtautuminen ja tarpeettomaksi tuleminen on niin pitkä tapahtuma ettei sitä ihan yönyli tarvitse käsitellä.
Hei Heidi,
Haluan esittää tässä ihan julkisen anteeksipyynnön- ei taida mulla olla blogietiketti hallussa eli muiden teksteihin EI puututa.
Lupaan kautta kiven ja kannon tai minut mörkö vieköön, että tästä lähtien keskityn vain omiin teksteiheni.
ANTEEKSI !

12:06 PM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home

website hit counters
free web counters