Wednesday, October 29, 2008

Lisätty 31.10.2008
Kaikkien pyhien iltana -All hallows eve




Talo Kulosaaressa syyskuussa 2008



Kuvassa ei ole kurpitsaa, mutta ehkä kummitus ?

Otsikko isältä peritystä
kirjasta-
painosvuosi 1950


Meinaa mennä hiukka synkäksi kaikki.














Tämä vuodenaika on aina ollut mielestäni se
kaunein, mutta tänä vuonna valon kadotessa
uhkaa innostus hiipua ja pelkään, että kokonaan loppuu.
Mietin kuumeisesti uusia käänteitä, mutta ympäröivä
pimeys tuntuu kietoutuvan kaiken ympärille.
Jopa TV ruutu ollut pimeänä 3 viikkoa kun digiboxi
meni rikki eli rupesi yksi ilta lähettämään vilkkuvaa
sinistä valoa olohuoneeseen, joka sen seurauksena
näytti aivan avaruusasemalta.
En kyllä millään haluaisi lähteä avaruusmatkalle-
matkaan tarvittavat miljoonatkin puuttuvat, mutta
mielestäni täällä maan päällä olemisessasikin on jo
tarpeeksi tekemistä.











Aamutuimaan tuo 40 sekunnin valoelämyksen nämä
metrohissin kattopallovalot ja kunnes keksin jonkun
valoilosanoman - laitan niistä tähän kuvan.
Vielä... aamupussiteen aforismipläjäys lainasi Liviusta todeten :

Onnensa oivaltaa hitaammin kuin epäonnensa.

Niinkö ?

Sunday, October 26, 2008

... As clouds go by











A piece of heaven over East Helsinki - Finland

... Kauas karkaavat pilvet
Pala taivasta Itä-Helsingin yllä














... As time goes by

Pink Hortencias 3 weeks later

Today`s flowers

Thursday, October 23, 2008

Kevyttä ja kudottua ruskaa












Näitä on ihan pakko kuvata kun niin kauniita.

Ja SISÄINEN VILLAPAITA sivustolla ollut











Lohikäärmehuivi on ihan pakko kutoa,
kun niin jännän erilainen.
Ohje oli suuntaa-antava, joten toteutus jää
aika paljon kutojan omaan harkintaan -
minä olen tässä liikkeellä piirroskuvan antaman
ohjeen avulla.

















Torstai- illan kuva eli
Sunset Boulevard a`la Itä-Helsinki

Wednesday, October 22, 2008

107. haaste - silta nykyaikaan














Valokuvatorstai

Sunday, October 19, 2008

A rose and THE nose














My best friends nose

Today´s flowers

Saturday, October 18, 2008

Mainosten aivoituksia - Reilua ?











Dan Sukkerin vinkki vitonen:
Näytä Miss Maailmailta, mutta muista myös sisäisen kauneuden
tärkeys - vai miten se meni ?

Thursday, October 16, 2008

VALOKUVATORSTAI

106. Haaste - suomalainen nuorallatanssi


















Tämän päivän lehtiä lukiessa huomaa
että yhä useammat suomalaiset yhdistävät
autoilun pulloon, piikkeihin ja pillereihin ja
sen seurauksena jopa jalkakäytävällä käveleminen on kuin nuoralla tanssia
- elämäsi nuoralla.

Wednesday, October 15, 2008

Syksyn lehtiä ja lehtisiä












Olen syntynyt alkukesästä ja minun kuuluisi
pitää eniten siitä vuodenajasta, mutta olen ikäni
rakastanut syksyä, elokuun ja alkusyksyn lämpimiä, pimeitä
iltoja, niitä joita ei sitten tänä vuonna ollutkaan- ei ainoatakaan.
Sellaisia kun illalla pyöräilee rantaan, ui 24-asteisessa
vedessä pitkin kuunsiltaa ja kotiin tultuaan istuu parvekkeella
ja ihailee kaunista kukkamerta.
Ei ollut 24-asteista vettä eikä kukkamerta kun kaikki kukat
nääntyneet kylmään ja sateeseen.
Tänä aamuna metroasemalla klo 7.15 seisoi
2 kunnallisvaaliehdokasta ja jakelivat naamakuvallaan ja numerollaan varustettuja lehtisiä.
Metron alatasanne ja roskikset olivat sitten täynnä näitä mainoksia, jotka kohteliaat matkustajat muka ottivat vastaan.
Haluaisinko edes äänestää ketään, joka on valmis jo heti aamusta tuhlaamaan Suomen kaunista metsää oman etunsa nimissä ?

Sunday, October 12, 2008

Olipa kerran Leytonstonessa
Once upon a time in Leytonstone







Kuva
Pohjolan lintukirja
toimittaneet Björn Gidstam-Ilkka Stén-
Bertil Wahlin (1984)



Harakka ( Magpie ) Pica pica

Olin kauan, kauan sitten asuessani Itä-Lontoossa
sunnuntaikävelyllä paikallisessa puistossa
rakkaan ystäväni kanssa kun näimme harakan
ja sain kuulla englantilaisen lorun, joka yhdellä kuulemalla
on jäänyt mieleeni ikiajoiksi ja nähdessäni harakan
katson aina onko lähellä toista - usein onneksi on eli

One for sorrow
Two for joy
Three for a girl
Four for a boy
Five for silver
Six for gold
Seven for a secret never to be told

This rhyme I once learned in London Eastend.











TODAY´S FLOWERS
Kun hortensia näin kauniisti kukkii tietää että syksy on.

Thursday, October 09, 2008

105. haaste -jatka kuvasta

VALOKUVATORSTAI












Kuuleeko kukaan ?











Mitä seuraavaksi ?

Wednesday, October 08, 2008

Tossuillaan 2
Olen aikaisemminkin kirjoittanut tossuista-
15.3.2006 - linkki löytyy oikealta March 2006
Silloin oli päivityksessä leikekirjan kuvia-
koska en ollenkaan ymmärtänyt lehdessä ollutta
ohjetta vaikka kuinka yritin.














Näiden tossujen ( samanlaiset ) perusohje löytyi
Stine Hoelgaard Johansenin kirjasta SULOISET SUKAT
Joko Stine on selkokielisempi tai sitten tiede on väärässä
ihmisen aivosoluja ei kuolekaan tuhansia , miljoonia joka päivä ?

Monday, October 06, 2008

Kaisaniemen metroasemalta
kävellen 5 minuuttia

Ja ollaan Pariisissa siis Suomen Pariisissa.















Louis Vuitton syntyi 1821 Auchayssa Ranskassa
ja päätti 14-vuotiaana lähteä etsimään onneaan
Pariisiin. Hän käveli 400 kilometrin matkan ja
aikaa siihen kului 2 vuotta.
Pidän kovasti kävelemisestä, koska ajatukset selkeävät
- voi vain kuvitella miten kristallinkirkkaat ajatukset Louisilla oli
päästyään perille.Näistä ajatusten tuloksista saavat varakkaat tänäkin päivänä nauttia, köyhien on tyytyminen ajatustensa edelleen jalostamiseen ja sisäisen tyylikkyytensä vaalimiseen..















Kämpin korttelin kahvilassa saattaa istua ja leikkiä
eurooppalaista. Ohikulkiessaan tässä näkee usein istumassa ihmisiä jotka ei vain leiki eurooppalaista vaan myös näyttävät
olevan sitä - johtuneeko ryhdistä ja asusteista ?















Ja sitten on tietenkin Fazerin kahvila, jossa olen
tätieni kanssa käynyt joskus hamassa lapsuudessani.
Karl Fazer on 18-vuotias kun lähti opintomatkalle mm Pariisiin
ja avasi ensimmäisen kahvilansa Kluuvikadulle 1891.















Eli ihankuin Pariisissa ja Itä-Helsingistä metrolla 15 minuutissa.

Thursday, October 02, 2008

104. Valokuvatorstai

Aiheena Kiltti















Nyt pitää yrittää vielä vähän aikaa olla kiltti...
website hit counters
free web counters