Wednesday, December 28, 2005

KIERRÄTYSTÄ


















Tämän neuleen ostin kirpputorilta 2 euron hintaan.Kaunis lanka, hienot hopeanapit mutta etu-ja takakappale kokoa 44 ja hihat kokoa 36 eli mallia makkarankuori. Kaikki neulojat tietävät että näin voi käydä kun sanatarkasti seuraa lehtien ohjeita. Ihan pakko oli ostaa kauniin langan ja nappien vuoksi. Neule on nyt purettu ja langat pesty ja keritty.Uskon että kuka sen kirpputorille veikin toivoikin sille uutta elämää. Olen jo kutonut langoista pipon ja 1½ hihaa ja kuvat tulevat kun työ valmis.











Tämä musta t-paita ihan irroitettavin olkatoppauksin
löytyi yhdellä eurolla ja oli ihan oikeeta italialaista desainia.
Ei noin hienoja kultahelmiäkään voinut kirpparille jättää
joten t-paita on otettu käyttöön ja täysin luottaen siihen ettei 80-luku enää elinaikanani tule muotiin päätyivät olkatoppaukset hukkaputkeen. Valtaisa määrä kultahelmiä jäävät odottamaan uutta elämää kaulakoruna.















Tämä kaulanauha on myös tehty suurilta osin
kierrätysmateriaaleista. Kirpputoreilta löytyy
" ei minkään hintaisia " hienoja helminauhoja
jotka voi sitten upottaa kuumaan astianpesuvesiliuokseen,
huuhdella ja antaa kunnolla kuivua ennenkuin leikkaa langan poikki ja eikun tekemään ihan uusia koruja.

LUKSUSTA

Ettei tämä nyt menisi ihan köyhäilyksi voisin lisätä tähän muutamia ylellisä nettiosoitteita. Kun tekee mieli vaikkapa vain katsella hienoja koruja voi piipahtaa tällä sivulla http://www.pilgrim.dk/Womens/en-GB/Home

Ja kun haluaisi muuttaa itseään ja elämäänsä muttei jaksa eikä edes pysty voi aina muuttaa edes olohuoneensa sisustusta ja siihen löytyy vinkkejä seuraavalta sivulta http://www.designersguild.com/.

Ja jos päätyy Brittein saarille ja siellä paikkaan nimeltä Cotswolds niin kannattaa piipahtaa liikkeeseen nimeltään French Grey ( Ranskan harmaa ) nimi hieman outo koska eihän Ranskasta tule harmaa mieleen. Jos kuitenkin epäilet ettet koskaan tule päätymään vahingossa tai tahallaan Cotswoldsiin voit kuitenkin piipahtaa heidän sivuillaan http://www.cotswolds-antiques-art.com/ .
Valitettavasti heidän sivunsa ei tee oikeutta heidän silmiä hivelevälle liikkeellen josta oli artikkeli saksalaisessa Country lehdessä vuosi sitten." Mä haluan Cotswoldsiin - siellä voi mennä piknikille upeisiin puistoihin ja bambit juoksee eestaas kun syöt pekonileipiä ja juot teetä vanhojen tammien alla "

PS Ulrike Ayn ( linkit ) upeat huovutustyöt saavat tällaisen huovutustuupelon huokailemaan ihastuksesta.

Laughing Hens ( linkit ) sivuilta löytyy upeita neulekirjoja ja "patternsista" neuleita joita ei olisi itse tullut ajatelleeksikaan- aion yrittää sitä yhtä mustaa Rowansin ponchoa sillä eikö poncho kuulu neulojan vaatekaappiin niinkuin munavoi karjalanpiirakan päälle.

KIITOKSET

Haluan lämpimästi kiittää poikaani Ciarania - ilman hänen apuaan nämä sivut olisivat jääneet pelkäksi aikomukseksi. Hänellä on myös omat hienot kotisivut jotka löytyvät nimellä MediaGoesRandom tämän sivun linkeistä.

Kiitän myös äitiäni joka opetti minulle - kun olin päässyt yli niistä turkooseista lapasista-kaiken minkä neulomisesta tarvitsee tietää ja mummoani jonka luona sain viettää Hangossa lapsuuden kesiä niitä jolloin aurinko aina paistoi. Itse olen kuvassa keskellä.












Haluan erityisesti kiittää meille tänä vuonna muuttaneita
kissoja Astonia joka saapui kesäkuussa Inkoosta ja
Stellaa joka on syntynyt Haminassa ja muutti syyskuussa.
Tytsyt on iki-ihania eikä voi tietää miten ilman heitä on yleensäkään pärjännyt.

OIKEIN HYVÄÄ ja TÄHTIKIRKASTA Uutta Vuotta 2006 teille Kaikille !

Sunday, December 18, 2005














JOULUN TIENOILLA

Kuvan seppeleen olen tehnyt ompelemalla
60 x 15 cm kankaan putkeksi jonka olen
täyttänyt vanulla.Putkesta tehdään sitten jäykkä
pötkö ja eikun ompelemaan noin 5 x 5 sentin
siksaksaksilla leikattuja paloja tiuhaan vierekkäin
keskeltä kiinni.Miksi nähdä tälläinen vaiva kun voi
työntää liiman avulla samat kankaanpalat styroxiin ?
Tämän seppeleen voi pölyimuroida ja jopa pestä -
no jaa -onkohan se tarpeeksi hyvä peruste
tarviiko kangasseppeleen kestää sukupolvelta toiselle ?


















Tähän vuodenaikaan kun saattaa
tulla tunne että pitäisi kuoria-keittää-soseuttaa-paistaa-leipoa-siivota-koristella-vaihtaa
keittiökaapit janiinedelleen voi naama
helposti valahtaa tämän näköiseksi.



Tai peräti koko olemus viestiä ympäristölle...

Silloin kannattaa ruveta harkitsemaan vaihtoehtoja joita
aina on olemassa.Voi vaikka istahtaa alas virkkaamaan lumipalloja
joulukuuseen ja toivottaa itselleen ja kaikille rakkaille












J O U L U R A U H A A !




Tuesday, December 06, 2005

Hei Kaikki,
Puolen vuoden harkinnan jälkeen olen niin rohkaistunut että
olen avaamassa omia kotisivujani. Valitettavasti hyvinkin
suunniteltu on kuitenkin vasta puoliksi tehty
joten kovasti toivon ettei tämä hanke mene ihan . . .










Olen keväästä lähtien ihaillut teidän bloggaajien aherrusta -
koulun käsityötunnit eivät ole siis ihan kaikkia nujertaneet.
Ensimmäinen neuleeni 60-luvulla oli huovutetut
tummanturkoosit eriparilapaset.Peruslankakin huovittuu kun
sitä eestaas purkaa , kutoo kädet krampissa ja kostuttaa 36
asteisella hiellä ja kyyneleillä.

Sanonnan " seistä tumput suorina " on varmaan keksinyt
joku joka on joutunut lähtemään aamulla kouluun näissä
itsekudotuissa kun äidin kutomat ovat lumileikeissä
kadonneet illanhämärässä kinoksiin.
Kyllähän ne vappuun mennessä yleensä löytyvät mutta . . .

Täällähän on ollut tapana esitellä lankavarastojaan joten
minäkin sitten alla olevalla kuvalla.













Kyllähän tämä kuva heittää ilmaan kysymyksen :
" Voiko tämä olla koko totuus ? " Kyllä se melkein on - tosin
kaapissa on laatikollinen 90-luvun Cottonellaa ihanissa väreissä.
Upea lastenneulelanka joka pitää muotonsa ja värinsä
pesusta toiseen ja parasta kaikesta- ei kutita.
Niistä tulee varmaan kuvakin myöhemmin.

Taidan tässä yhteydessä paljastaa missä ne loput langat ja keskeneräiset työt ovat.

90-luvun puolessavälissä minulle valkeni että minussa asui pieni
lankahamsteri ja päätin tulla kaapista ulos - lankoineni.
Lankoja oli kolme jätesäkillistä - keskeneräisistä lanka
poikki ja aloitetut hihat ja etu-tai takakappaleet roskiin
ja langat paperikassiin. Lopputulos oli että vein 5 kassillista
paikalliselle kirkolle Diakonia-työhön eikä siellä millään
meinattu uskoa että päätökseni luopua langoistani oli lopullinen.


website hit counters
free web counters